23.5.11

Perunasalaattia valkoisena kukkivan päärynäpuun alla


Viikonloppuna oli taas aivan uskomaton keli. Vähintään yhtä uskomatonta ovat pihallamme kukkivat kirsikka- ja päärynäpuut. Koko piha suorastaan loistaa valkoisuuttaan. Sitä loistoa ei vaan voi olla tuijottamatta ihastuksissaan aina ikkunan ohittaessaan.

Pihahommien lisäksi minua on työllistänyt kävelyä harjoitteleva pikkumies, joten postailuun tuli hieman liian pitkä tauko. Mutta nyt on aivan pakko jakaa erään mestarikokkiystäväni ihana sitruunainen peruna-parsasalaatti. You know who you are. :)

Olen nyt pari kertaa tätä tehnyt ja se on vaan niin kesäisen raikasta. Kerran lisäsin siihen kapriksia, nekin sopivat perunan, parsan ja sitruunan seuraan hyvin. Vielä kun sen saa pian tehtyä uusista perunoista, niin voisin syödä sitä joka päivä läpi kesän. Maistoin muuten ensimmäiset uudet perunatkin viikonloppuna. Ruotsalaisia. Ei kovin hyviä. Kotimaisia odotellessa.

Niin ja kannattaa taas käyttää luomusitruunaa, salaattiin kun raastetaan sen kuorta. Ei tule turhia säilöntäaineita ja myrkkyjä nautittua siinä sivussa.

Kuvassa päärynäpuun kukintonäyte.

Sitruunainen peruna-parsasalaatti

noin 500 g perunoita
nippu tuoretta parsaa
1 sitruunan mehu
1 sitruunan kuori
noin 0,5 dl oliivi-rypsiöljyseosta
suolaa
sokeria
mustapippuria

1. Höyrytä perunat ja parsa (ei liian pehmeäksi, noin 5 min riittää perunoiden päällä).


2. Sekoita keskenään sitruunan mehu, raastettu kuori, öljy sekä suola, sokeri ja pippuri. Sokeria laitoin noin 1 tl, suolaa reippaasti ja pippuria melko vähän.


3. Leikkaa parsat noin 3 cm pituisiksi paloiksi ja kuori ja lohko perunat ei-liian-pieniksi paloiksi. Anna näiden jäähtyä.

4. Sekoita perunalohkot, parsapalat ja kastike keskenään varovaisesti. Anna jäähtyä lisää tarpeen mukaan ja tarjoile viileänä osana kesäistä ateriaa. Älä syö päärynäpuun kukintoa.

11.5.11

Tuoretta minttuteetä haikailee hän


Ihana helle! Pitää ihan nipistää itseään uskoakseen, että sitä istuu pihalla syömässä ja juomassa.

Pihamme tullaan pian myllertämään oikein urakalla, suunnitelmissa on muun muassa kaksi yrttilaatikkoa. Niihin tulee asustamaan ainakin runsaasti minttua, josta tullaan taikomaan ainakin mojitoa ja niin raikasta minttuteetä viilentämään kesän helteissä.

Kuvassa Brightonin Bill's-kahvilassa viime kuussa nauttimani täydellinen minttutee.

8.5.11

Nam, mitä nuukailua uuniperunoilla!


Nuukuusviikko päättyy tänään, äitienpäivänä. Tunnustan, minua ei hellitty ruoalla nuukaillen, ja hyvä niin. :D

Eilen kuitenkin teimme niitä jo mainitsemiani uuniperunoita vielä nuukuusteemalla. Kaikki ainekset olivat luonnollisesti hyvin edukkaita ja tietysti kotimaisia.

Siinä samassa tuli kehitettyä ihan uusi uuniperunan täyte: suolakurkku-hunaja-crème fraiche. Valmistus kesti noin kaksi minuuttia ja vei kielen mennessään ihanalla suolaisen ja makean vastakkaiasettelulla.

Oli niin kova nälkä, että unohdin ottaa valmiista annoksesta kuvankin. Pahoitteluni. Mutta voin luvata, että vaikka annosta ei sen koommin kauneudella siinä nälässäehditty siunata, se oli namia!

Uuniperunan täyte avec suolakurkku & hunaja

1,5 suolakurkkua hienonnettuna (palojen koko maun mukaan)
1 prk crème fraicheä
2-3 rkl juoksevaa hunajaa
mustapippuria

1. Pilko suolakurkut mielesesi kokoisiksi paloiksi ja siirrä ne kulhoon muiden ainesten kaveriksi.


2. Sekoita ainekset keskenään lusikalla. A vot. Läiski kypsien uuniperunoiden kankkujen väliin ja nauti!

4.5.11

Nuukuusviikon ranskalainen sipulikeitto


Käynnissä olevan nuukuusviikon hengen mukaisesti mietin, mikä olisi halpaa ja ekologista, mutta kuitenkin hyvää. Ranskalainen sipulikeittohan sieltä tuli mieleen. Vielä kun tuo kelikin alkoi muistuttaa jokseenkin jo takatalvea, niin täyteläinen ja lämmin keitto tuntui sopivalta.

Sipulikeitto on sellaisenaan aivan ihanaa, mutta olin jo kauan ajatellut kokeilevani kunnollisen ranskalaisen juustokuorrutuksen tekemistä kulhojen päälle. Sveitsiläinen gruyere juustona ei kylläkään ole aivan lähiruokaa, mutta ensi kerralla teen sitä jostakin suomalaisesta vastineesta. Viiniä voi olla vaikea vaihtaa lähivaihtoehtoon, kotimainen omenaviinietikka tosin voisi toimittaa sen virkaa jossain määrin.

Sipulien karamellisointi tässä ohjeessa on oleellisen tärkeää, ja itsekin olin ehkä hieman hätähousu tässä kohdassa. Olisin voinut vielä hetken malttaa ja odottaa sipulien hienoista ruskistumista. Mutta oli se silti hyvää. Vaikka itkikin vuolaasti kuorimisvaiheessa. Terapeuttista, tavallaan...

Toinen lisähuomautus on, että juustoa laitan ensi kerralla kulhojen päälle vieläkin enemmän. Kyllä se vaan tuo sen hienostuneisuuden keittoon, sekä sen nimenomaan ranskalaisen sipulikeiton fiiliksen.

Perjantai-illaksikin on jo keksitty nuukailuherkkua: uuniperunaa kahdella ylläritäytteellä. Mitä muuta sitä voisi nuukailla keittiössä?

Ranskalainen sipulikeitto
Kulholliset neljälle

600 g keltaista sipulia
3 rkl voita
1 rkl öljyä
0.5 tl sokeria
0.5 tl suolaa
3 rkl vehnäjauhoja
0.75 dl kuivaa valkoviiniä (voisi kokeilla korvata esim rkl omenaviinietikkaa)
1.2 l kasvislientä

kovaksi paahdettua vaaleaa leipää
sopivasti gruyere-raastetta

1. Kuori sipulit ja viipaloi ne. Itke vuolaasti sitä tehdessä.


2. Kuumenna voi ja öljy kattilassa. Lisää sipuli ja sekoittele, kunnes ne "kiiltävät" kauttaaltaan. Paista pienellä lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia.

3. Poista kansi, lisää sokeri ja suola. Lisää lämpöä ja paista ilman kantta hiljalleen välillä sekoitellen noin 30-40 minuuttia. Tämä on Se Ratkaiseva Vaihe. Odota, kunnes sipulit ovat veltostuneet ja hieman ruskistuneet. Eli odota kauemmin kuin minä odotin (katso kuva).


4. Kun sipulit ovat karamellisoituneet, ripottele vehnäjauhot niiden päälle ja paista sekoittaen noin 3 minuuttia. Tämän jälkeen lisää viini, sekä kasvisliemi vähän kerrallaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä noin 30 minuuttia kannen alla.


5. Leikkaa patonkipaloista noin 1,5 cm paksuisia siivuja siten, että ne noin suunnilleen peittävät tarjoilukulhosi pinnan. Voitele patonkiviipaleet kevyesti ja asettele kulhoihin, joissa on sipulikeittoa. Ripottele viipaleiden päälle runsaasti raastettua gruyereä. Paista 175-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia ja jatka grillivastuksen alla, kunnes juuston väri miellyttää silmääsi.


6. Anna annosten jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

2.5.11

Paistettua kaprista ja terveellisyyttä Stavangerissa


Kävimme viikonloppuna pikakeikalla Stavangerissa, Norjassa. Matkan pääkohdan piti olla rippijuhlat, mutta niin uskomatonta kuin se olikin, ne jouduttiin perumaan aggressiivisen vatsapöpön hyökkäyksen vuoksi. Kohteena oli tietenkin itse juhlakalu ja hänen siskonsa. Todella harmillista, vaikkakin sitten pääsin testaamaan kaupungin uudehkoa vegaanikahvilaa, nimeltään Resept.

Kokemus oli loppujen lopuksi hyvin positiivinen, vaikka vaihdoinkin pääruokaani todettuani sen olleen niin (valko)pippurista, että en maistanut siinä mitään muuta makua (en ainakaan valkoviinikastiketta). Tilalle otin terveysintoilijan unelmasalaatin ituineen ja papuineen kaikkineen. Ai että se maistui hyvältä.

Kastikkeessa oli tämän salaatin taika numero yksi: tilliä ja valkosipulia. Numero kaksi oli paistetut kaprikset. Näitä on EHDOTTOMASTI testattava. Ne antoivat koko salaattiin jännää suolaisuutta ja omaperäistä makua.

Onneksi jääkaapissa on kapriksia purkillinen. Taitavat päätyä hyvinkin pian pannulle, sen verran tästä inspiroiduin...