19.9.14

Munakoiso ja pasta ne yhteen sopii



Moni kasvissyöjä luettelee munakoison suosikkivihannestensa joukkoon. Niin minäkin. Se on jotenkin niin mahtavan maukas ja täyteläinen. Lisäksi munakoison ja pastan vietäväksi vaan on niin ihana heittäytyä.

Munakoisossa vain on se haaste, että sen kypsennykseen tarvitaan ei ainoastaan jonkin verran aikaa, mutta hyvää öljyä - juuri sopivasti. Liian vähän öljyä saa aikaan ikävän karvaan ja mieleenpainuvan purkkamaisen lopputuloksen, ja liikaa öljyä nyt vaan on liikaa öljyä.

Uunissa paahtaminen kera sopivan öljymäärän tekee munakoisolle hyvää. Se saa ruokailijan suupielet kin kääntymään ylöspäin valmistustavan helppoudesta valmiin suupalan nauttimiseen.

Oli siis aika tehdä munakoisopastaa.

Kuinka sopivasti eteeni sattuikin tämän brittikokki Nigel Slaterin ohjeen, jota hieman viilasin lapsiystävällisemmäksi (lue: lisäsin mukaan fetaa ja muussasin munakoisoa entisestään).  En ollut ennen tarjonnut munakoisoa lapsilleni näin selkeinä suupaloina. Se epäilyttikin heitä suuresti ensin epämääräisellä ulkomuodollaan ja sitäkin epämääräisemmällä nimellään. Nii-in, mikä ihmeen munakoiso?! Kaipa siinä on jotain munamaista (dinosauruksen?). Mitä koisoon tulee, minulla ei ole tarjota tähän mitään selityksentynkää.

Joka tapauksessa, rohkeasti sitä kuitenkin lähdettiin maistelemaan. Lopputulos: munakoiso ei tainnut olla ainakaan lasten suosikki, mutta sitäkin paremmin tämä pasta maistui aikuisille. Itse söin enemmän kuin mielelläni lasten lautaselleni hivuttamat munakoisopalat, hyvä diili.

Todellista syksyisen arki-illan lohturuokaa!


Munakoisopasta Nigel Slaterin tapaan
Neljälle

2 keskikokoista munakoisoa
6 keskikokoista valkosipulinkynttä
4 tomaattia lohkottuina (tai n 400g kirsikkatomaattia kokonaisina)
noin 1 dl oliiviöljyä
noin 125g fetaa
reilu kourallinen basilikanlehtiä
400 g pastaa
vettä
suolaa
mustapippuria

Leikkaa munakoiso noin 3-4mm paksuiksi renkaiksi. Asettele nämä kerroksittain lävikköön ja ripottele kerrosten väliin suolaa. Anna viipaleiden itkettyä näin noin puoli tuntia (tämä itketysvaihe ei ole välttämätön, mielestäni munakoisosta tulee näin maultaan hieman pehmeämpää). Pyyhi lopuksi liika suola viipaleista talouspaperilla tai keittiöpyyhkeellä.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Levitä munakoisrenkaat mahdollisimman ilmavasti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Murskaa valkosipuli ja levitä se munakoisojen päälle. Lisää päälle myös tomaattilohkot tai kirsikkatomaatit. Lopuksi levitä päälle oliiviöljy ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Paahda uunissa noin 25-30 minuuttia.

Keitä runsan kattilallinen vettä pastalle ja mausta se suolalla reilusti. Lisää pasta ja keitä se al denteksi. Valuta.

Nosta munakoisot, valkosipuli ja tomaatit kattilaan, jossa keitit pastan. Lisää pasta ja kaada leivinpaperilta loput öljyt sen päälle. Sekoita ja mausta tarvittaessa. Kaada pasta ja vihannekset tarjoiluvuokaan. Revi päälle basilikanlehdet ja murenna päälle feta.


Alkuperäinen ohje

6.9.14

Lehtikaalipannari - syyshuuma kunnosti parjatun välipalan


Tämäkin vuosi on taas esitellyt alkusyksyn sen koko huumavassa kauneudessaan. Auringonvalossa kylpevä, raikkaan kirpeän tuoksuinen, monissa väreissä säkenöivä syysaamu on tunnelmaltaan jotain aivan ainutlaatuista. Tunnelma on mystisen energisoiva.

Jokin viikko sitten harmittelin kukkapenkkieni ja luonnonkukkien loiston selkeää vähentymistä, kunnes huomasin viime viikonloppuna perusrikkaruohon kauneuden. Yksittäinen oksa meren pohjasta löytyneessä vanhassa, pienessä juomapullossa oli kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kaunista, että päädyin kuvaamaan sitä useasta kulmasta. Jos joku tietää kasvin nimen, saa valistaa allekirjoittanutta.



Pihlajan oksan ympärille puolestaan kerätty kimppu heinistä ja sekalaisista vihreistä hennoista kasveista oli sekin niin suloinen.

Mökkipäivänä lounaaksi tekemäni lehtikaalipannari kruunasi suorastaan euforisen syksyisen tunnelman. Ja mikä parasta, tämä paljon kritiikkiä, polemiikkia ja intohimoista keskustelua viime viikkoina herättänyt välipala heittäytyy tässä melkein terveelliseksi. Kiitos tästä ei kuulu ainoastaan superruoaksi tituleeratulle lehtikaalille, vaan sen lisäksi myös taikinaan mukaan heitetyille spelt-helmisuurimoille*.


Niin ja tämä useimmille tuttu (ja monelle ilmeisesti kirottu) välipala kehdattiin meillä nauttia lounaana.

Ihanaa syksyä kaikille!


*Sain tämänkin Sunspelt-tuotteen testiin blogin kautta. 


Lehtikaalipannukakku feat spelt-helmisuurimot
Pellillinen

1 dl spelt-helmisuurimoja
vettä liotukseen
1 litra kevytmaitoa
3,5 dl jauhoja (käytin normaaleja luomuvehnäjauhoja)
3 munaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 rkl sokeria tai hunajaa
100 g lehtikaalia

Laita spelt-suurimot likoamaan veteen tai keitä niitä hetkinen ja anna tämän jälkeen niiden jäähtyä. Liotin itse niitä puolisen tuntia, mikä tuotti sopivan rapsakan lopputuloksen valmiissa pannarissa. Pese lehtikaali, poista kova ruoti ja silppua lehdet hienoksi silpuksi (tärkeää etenkin, jos pannaria tarjotaan pienille ruokailijoille).

Kaada maito kulhoon, siivilöi joukkoon jauhot, sekoita joukkoon kevyesti vatkatut munat, oliiviöljy, suola ja sokeri tai hunaja. Lisää joukkoon lehtikaali ja spelt-helmisuurimot ja sekoita. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään 30 minuuttia (itse annoin taikinan levätä tunnin).

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kaada taikina varovasti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Sekoittele lehtikaalit ja helmisuurimot tasaisesti ympäri peltiä. Siirrä pelti uuniin keskitasolle ja paista noin 30 minuuttia, tai kunnes pannarin pinta on sopivasti kullanruskea. Anna jäähtyä hetki ja tarjoile.