5.10.14

Oijoijoi, mitkä härkäpapupyörykät!


Tämä pian päättyvä viikonloppu asettuu huppuviikonloppujen sarjaan. Vietimme sen Turun lähimaastossa tai Turussa, hyvin pitkälti ruuan merkeissä.

Olin saanut kutsun osallistua Turun Ruoka- ja Viinimessuille KasviPro-hankkeen osastolle maistattamaan messuyleisölle jotakin omavalintaista ruokalajia, jossa kotimainen härkäpapurouhe olisi pääosassa. Maistatuksen lomassa sain kuulla paljon kiinnostavaa härkäpapufaktaa itse tuotteen kasvattajalta (Vihannestila Paulähde). Vannoutuneita karnivorejakin liikutti tieto siitä, että härkäpavussa on valkuaista noin 30% ja lihassa vastaavasti 19%. 

Kutsun saatuani ryhdyin innokkaana testaamaan härkäpapurouhetta soijarouheen korvaajana (tuloksena Bolognesekastike pastalle -resepti). Olin ihastunut tähän mahtavaan ravinteikkaaseen raaka-aineeseen jo tässä kohtaa ja messutarjottavaa kehittäessäni tämä ihastus syveni entisestään. 

Haastoin itseni. Halusin kehittää kotimaisuutta henkivän falafel-tyyppisen, katuruokahenkisen pyörykkäreseptin. Lopputulos on alla. Mielestäni onnistuin melko hyvin, vaikka itse sanonkin (hihi!). Pyörykät olivat ruokaisia ja maukkaita. Härkäpapurouheen kaverina makeutta pyöryköihin antaa porkkana ja suolaisuutta edustaa feta. Maustekaartissa mukana on fenkolinsiemeniä, inkivääriä, hieman chilijauhetta, sekä tuoretta korianteria ja persiljaa. 

450 pyörykkää hävisi maistelijoiden suihin hieman reilussa tunnissa ja ne saivat osakseen mukavia kommentteja. Olipa ihan mielettömän hauska päivä! 



Tarjoiltuani pyörykät tein huolellisen kierroksen messuilla. Mukana oli hieno määrä paikallisia pientuottajia, joiden tarjontaa päätyi kasseihin melko paljonkin. Mainittakoon ainakin Myssyfarmin luomurypsiöljy ja hernerouhe (kannattaa tutustua tilan tarinan lisäksi myös heidän huippuhienoon myssyvalikoimaansa, oma tilaukseni on lähdössä pian!), ihanan sauvolaisen Niittulan tilan luumusiirappi, shisito-paprikaa ja maa-artisokkaa, Hamppufarmin hamppuöljyä ja kuorittuja hampunsiemeniä. Lopuksi nautin kaikessa rauhassa Isontuvan jäätelön taivaallisen kardemummajätskin. (Tämän ei ollut tarkoitus olla mainoskappale, olen vaan edelleenkin niin täpinöissäni erityisesti näistä mainituista tuottajista!)

Turussa päättyi tänään sunnuntaina myös Islannista maailmalle lähtenyt Food & Fun -ruokatapahtuma, joka rantautui nyt ensimmäistä kertaa Suomeen ja Suomen Turkuun. Pääsimme testaamaan tarjontaa ravintolalaiva Cindyyn, jossa keittiön ja salinkin puolella hääräsi tiimi Bostonista. Kokemus, joka myös hymyilyttää edelleen. 

Härkäpapupyörykät
Pellillinen

2 dl härkäpapurouhetta
3 dl vettä
1 salottisipuli 
2 valkosipulin kynttä
3 isoa porkkanaa 
200 g fetaa 
3-4 rkl oliiviöljyä
3 rkl perunajauhoa (sitoo taikinaa hieman)
1 tl sokeria
¼ tl  jauhettua inkivääriä
¼ tl jauhettua fenkolia
(chilijauhetta oman maun mukaan)
1 dl tuoretta korianteria hakattuna
½ dl tuoretta persiljaa hakattuna
suolaa ja mustapippuria myllystä
vehnäjauhoja pyörittelyyn


Keitä vesi kattilassa, mausta suolalla. Kaada kiehuvaan veteen härkäpapurouhe ja keitä matalalla lämmöllä noin 10 minuuttia  tai kunnes vesi on imeytynyt rouheeseen. Poista kattila levyltä, sekoita rouhetta hieman.  Valuta  loput  nesteet pois lävikössä huolellisesti (avusta tarvittaessa hieman käsillä puristamalla). 

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen (käytin itse kiertoilmaa). Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja leveitä tai ruiskuta sille tasaisesti hieman öljyä.

Rouheen kiehuessa kuori porkkanat ja raasta ne hienoksi raasteeksi. Siirrä raaste kulhoon. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli hienoksi silpuksi, lisää porkkanaraasteeseen. Lisää hieman jäähtynyt härkäpapurouhe. Murenna sekaan feta ja lisää taikinaan oliiviöljy, perunajauho, sokeri ja mausteet. Sekoita hyvin. Pyöräytä sekaan tuore korianteri- ja persiljahake. Maista taikinaa ja lisää tarvittaessa mausteita tai yrttejä ja mausta reilusti suolalla ja mustapippurilla. 

Ennen pyöryköiden pyörittelyä taikinan koostumusta kannattaa hienontaa hieman sauvasekoittimella. Näin se  on helpommin käsiteltävää. Älä kuitenkaan soseuta taikinaa kokonaan, vaan jätä se selkeän rouheaksi, jotta suutuntuma säilyy napakkana. 

Tee  esim leikkuulaudalle halkaisijaltaan noin 8 cm, reilu kasa vehnäjauhoista. Taikina ei oikeastaan turpoa uunissa, joten mieti minkä kokoisia pyöryköitä haluat tehdä. Itse tein halkaisijaltaan noin 3 cm pyöryköitä. 

Taikina on melko löysää, tässä vinkki pyöryköiden pyörittelyyn: ota taikinaa lusikkaan ja tipauta se jauhokasaan. Pyöritä sitä varovasti jauhokasassa, kuin pyörittäisin lumikkoon palloa. Kun jauhoa on pyörykän ympärillä tasainen, mutta ohut kerros, nosta se uunipellille. Lopuksi ruiskuta pyöryköiden päälle hieman öljyä. 

Paista pyöryköitä uunissa noin 25-35 minuuttia, niiden koosta riippuen. Ota pois uunista, kun pyöryköiden pinta alkaa olla kultaisen ruskea. Halutessasi voit käännellä niitä hieman paistamisen puolivälissä.

Tarjoile hieman jäähtyneinä esimerkiksi tsatsikin kera.  

Ei kommentteja: