23.3.11

Hauska tavata, lähinaapuri keltajuuri


Yksi suosikeistani, maa-artisokkakeitto, oli mielessäni lounaslistalla tälle päivälle. Kun kävin eilen illalla myöhään kaupassa, maa-artisokkien kolo hyllyssä oli tyhjä. Vieressä nököttivät minulle tuntemattomat keltajuuret. Otin riskin ja päätin tutustua niihin. Varmasti niistäkin saisi hyvää keittoa, ajattelin.

Mikä ihana oranssinpunainen väri ulkopuolelta, ja mikä sitäkin pirteämpi keltainen väritys paljastuikaan kuoren alta! Miksi ihmeessä en ollut tehnyt tuttavuutta näiden pirteiden palleroiden kanssa ennen?! Koska ne ovat selkeästi aliarvostettuja - vielä enemmän kuin punajuuri.

Pienen googlettamisen jälkeen keltajuurikeittoa löytyi muutaman helsinkiläisen ravintolan listalta. Yksi keittoresepti löytyi, mutta päätin kehitellä omani. Ja hyvää se oli, vaikka itse sanonkin. Maku muistutti paljolti punajuurta, mutta jokseenkin makeampaa.

Keittoreseptini ainekset ovat kaikki lähellä tuotettuja. Tämähän suorastaan huokuu ekologiaa! Ja siitä tulikin todella hyvä mieli. Bonuksena aamuinen auringonpaiste antoi ihanan valon, ja hymyn huulille, kun kuvasin keiton kasvikset ulkona hankistudiossa.


Keltajuurikeitto

2 sipulia
500g keltajuuria
1 isohko jauhoinen peruna
n. 6 dl vettä
0.5 tl timjamia
(1 tl omenaviinietikkaa)
2 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen

1. Kuori keltajuuret, peruna ja silppua sipuli.

2. Paista sipuli voissa ja lisää keltajuuret, timjami ja vesi. Noin 15 min kuluttua lisää peruna (ja omenaviinietikka). Keitä kunnes keltajuuret ovat pehmeitä (kestää noin 45 min).


3. Kun keltajuuret ovat pehmeitä, kaada keitinvedestä suurin osa pois kattilasta, mutta ota se talteen. Soseuta keltajuuret ja muut ainekset.

4. Lisää kerma. Lisää keitinvettä vähitellen, kunnes saavutat mielesen koostumuksen sosekeitolle. Mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan.


5. Anna jäähtyä hetken ennen tarjoilua.



Keittoa tehdessä tuli väistämättä pääsiäinen mieleen keltajuurien hehkuvista väreistä. Alkuruoka pääsiäispöytään?

4 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Kiitos reseptistä! Minulla tuossa odottaa keltajuurisiemenpussi sitä aikaa, että voi kasvimaalle jotain kylvää :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi, Miina! Jatka samaan malliin :-)

Miina kirjoitti...

Kiitos, yritetään pitää hyvää virettä yllä!

Ulla, odotan innolla, että pääsen ihailemaan satoasi!

Ulla kirjoitti...

Saat taatusi maistiaiset, jos jotain kasvaa :)