11.12.14

Joulutunnelmaa Tuomaan Markkinoilta ja ARVONTA (suoritettu)


Sateisesta säästä huolimatta jouluinen mieli livahti minuun maanantai-illalla. Helsingin Senaatintorin Tuomaan Markkinat nimittäin avautuivat, täysin uudistuneina. Kirjaimellisesti markkinoiden keskiössä on totaalisen hurmaava vanhan ajan karuselli (jolla ajaminen on ilmaista ja kyytiin pääsevät kaikki lapsista mummoihin ja vaareihin!), sekä valioluokan joulukuusi kauniisti valaistuna. 


Tuomaan Markkinoiden konseptista tuli kiistämättä mieleen tunnelmalliset eurooppalaiset joulutorit, mutta sillä erolla, että kokonaisuus oli selkeästi freesimpi. Se oli helsinkiläisen urbaani raikkaan värisine kojuineen, ihanine jouluvaloineen ja juuri minun makuuni upahtavan markkinauutuuden - ruokapihan - kera.

Pääsin testaamaan ruokapihan katuruoka-henkisten kojujen antimia bloggaajaporukassa. Ruokaa ja juomaa voi valita 27 toimijan tarjonnasta, toinen toistaan houkuttelevimmista kojuista. Mukana on muun muassa yksi minun (ja tiettävästi monen muunkin!) suosikeistani, Sandro, sekä kasvsisyöjää ilahduttavat Street Gastro ja Twisted Street Kitchen, sekä minulle Flow Festareilta tutuksi tullut kasvisravintola Soi Soi. Valitsin maanantai-illan pääruoakseni Soi Soista seitanburgerin, joka on täysin vegaaninen. Nam! Burgerin kaverina maistui lämmin omenasiideri (by MAT catering). Pakko kokeilla sitä itsekin joskus vaihtoehtona glögille.



Sateinen sää teki siinä mielessä tehtävänsä, että markkinoilla oli hyvin tilaa liikkua. Kojuista tarttui mukaan muutamia kauniita juttuja, etunenässä pari keittiöpyyhettä ihanan Kaunisteen kojusta. Keittiöpyyhkeitähän ei VOI olla liikaa, eihän? Etenkään näin kauniita ja kotimaisia sellaisia.




Tuomaan Markkinoiden uudistuksen taustalla on ajatus, että helsinkiläiset - ja kauempaakin tulevat vieraat - ottaisivat paikan omakseen ja kävisivät siellä useamminkin. Itse aion pistäytyä siellä vähintään yhden kerran vielä ennen markkinoiden päättymistä 21.12. Karuselliajo on tämän joulukuun must koko perheelle. Ja noiden ruokakojujen antimia  ja sitä lämmintä siideriä on vain PAKKO saada lisää…


Niin ja sitten se ARVONTA! Toimimalla seuraavien ohjeiden mukaan voit voittaa oman vastuullisen, suomalaisen joulukuusen kotiisi jouluksi (huom! nouto Helsingistä 21.12.)

Tuomaan Markkinoita reunustaa joukko kauniita Pettilän kartanon mailta Salosta kotoisin olevia PEFC-sertifoituja joulukuusia, joiden pituus vaihtelee 100-230 cm välillä. Kommentoimalla tätä postausta tuohon alle torstaihin 18.12. klo 20 mennessä voit voittaa yhden Tuomaan Markkinoiden kuusista!


Kommentissasi voit esimerkiksi kertoa reseptitoiveitasi tai paljastaa joulusesongin kasvisruuista oman suosikkisi - tai sanoa vaan “moi”. Jos kommentoit anonyyminä, muista käytää erottuvaa nimimerkkiä. 

Huhuilen voittajan perään täällä blogissa ja Facebookissa heti aamusta perjantaina 19.12., jonka jälkeen toimitan voittajan yhteystiedot Tuomaan Markkinoille, tarkempien noutoohjeiden toimitusta varten. Yhteystietoja ei käytetä suoramarkkinointiin, eikä luovuteta kolmansille osapuolille.  

ARVONTA SUORITETTU - ARPA SUOSI JENNIÄ! ONNITTELUT!
Otatko yhteyttä osoitteeseen ripausjahyppysellinen@gmail.com viimeistään lauantaina 20.12. klo 16 mennessä, niin laitan meilitse lisätietoja kuusen noutoa varten.

15 kommenttia:

Viivi kirjoitti...

Perheelle menisi :)

pienempi@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Kuusi kiinnostaa. :)

Teknohimo@gmail.com

Unknown kirjoitti...

Tänään tuli myös katsastettua iahnat markkinat ja ruokakojut, maa-artisokkakeitto lämmitti tuulisena päivänä, nam! Ihanaa että näitä katuruokia saa talvellakin! :) Samalla tuli ihasteltua noita söpöjä pieniä kuusia, sellaisen kun saisi täksi jouluksi.

Unknown kirjoitti...

Mukana!
marjajkivinen@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Hei, 2-vuotias tyttäreni on jo pari päivää kertonut, että joulupukki on kuulemma luvannut tuoda hänelle lahjaksi joulukuusen (ja automaton sekä autoja) <3. Liekö päiväkodissa puhuttu joulukuusesta.

Kaikki pitää olla vaaleanpunaista, niinpä kuuseen olis jo valmiina vaaleanpunaiset huovutetut pallot :)

Titu ja sen äiti

Brandlilja kirjoitti...

Mukana :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi aito joulukuusi ois ihana, se tuoksu...!!

KrisseM kirjoitti...

Niin siis nimi tietenkin kiireessä jäi anonyymiltä. Joulukuusen tuoksua ei edelleenkään voita mikään :-)

Iitu kirjoitti...

Ou! Meilläkin on toivottu joululahjaksi puuta (kylläkin viittä puuta), joten tähän on nyt pakko osallistua!

Toivoisin lisää gluteenittomia ja maidottomia kasvisruokareseptejä ;)







eeva kirjoitti...

täälläkin toivottaisiin kuusta pienee kotiimme :) eeva.roilas@hotmail.com

nora couavoux kirjoitti...

Hienot markkinat! Ja joulukuusi olisi ihana! T. NAURATHAN

Mikko Matkaaja kirjoitti...

Itse tykästyin kovin Texas BBQ:n tarjoamaan pastramiin, joka vie kielen mennessään!

Pauccu kirjoitti...

Kasviksia tottakai Jouluna ..Ja kuusen tuoksua <3

Anonyymi kirjoitti...

Jos onni suosii lahjoitan kuusen ystävälleni. Jenni

Anonyymi kirjoitti...

Hep! -Ksantippa