29.11.16

Punajuuri-härkäpapupihvit, jotka rokkaavat!



Punajuuri, I love you! Ja tässäpä niistä, sekä härkä- ja valkopavuista tehdyt todella mehukkaat ja maukkaat pihvit, joista perheen 4-vuotias totesi että äiti ei ole koskaan tehnyt näin hyvää ruokaa. :D Mutta hyviä ne ovatkin, härkäpavun hieman voimakas maku peittyy hyvin mausteiden sekaan ja pehmenee kaveristaan valkopavusta.

Punajuurta monipuolisempaa vihannesta voi etsiä. Se taipuu vaikka mihin mehuista leivontaan ja kaikkea siltä väliltä! Sillä voi värjätä ruokia, sitä voi ripotella kuivattuna ruokiin tuomaan niihin visuaalista kauneutta sekä ravinteikkuutta. Punajuuren maku on melko lailla täydellinen - juuri sellainen kuin sen värisen juureksen kuuluukin olla! 

Härkäpapu, ehkä pavuista tavallisin, on maassamme (tai ainakin tässä ihanassa omassa kuplassani) kovassa huudossa. Sekin on mahtavaa! Onhan se vaan hienoa, että kotimaassamme perinteisesti kasvatettua ja joskus “kakkosluokan” raaka-aineen maineessakin ollutta proteiinirikasta papua käytetään yhä monipuolisemmin ja siitä on jo jalostunut hittituotekin nyhtökauran nimissä. Vielä kun härkäpapua löytyisi tuotteeseen kotimaasta, niin avot.

Käytän härkäpapua jauhona, rouheena ja kokonaisina papuina. Papuja näkyy meillä arkikokkailuissa yleisesti aika paljon ja härkäpapu ei ole makunsa puolesta sieltä helpoimmasta päästä, mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen. Sitä kun yhdistelee eri tavoin muihin papuihin, vihanneksiin ja mausteisiin, lopputuloksena saa huippumaukasta ja ravinteikasta ruokaa. Kuten nämä punajuuripihvit.

Pääsääntöisesti keitän pavut aina itse isoina satseina ja pakastan niitä rasioissa. Kätevää, kun vaan malttaa liotella pavut yöllä ja keittää isossa kattilassa aamulla samalla kun touhuaa päivän muita ensiaskareita! Keino on sekä kustannustehokas, että jätettä vähentävä tapa nauttia papuja. Omani ostan aina luomuna, sillä niitä on helposti saatavana kuivattuina ja siltikin kustannukset pysyvät maltillisina. Ja keho puhtaampana. 

(Miksi mulla aina menee monen kappaleen verran tilaa alkujorinaan?) NE PIHVIT SIIS! 



Halusin yhdistää kaksi suosikkiani, punajuuren ja härkäpavut (kaverina valkoinen papu). Lopputuloksen toimivuus yllätti jopa kokeilevan kokin itsensä ja näitä ahmittiin lasten kanssa kilpaa. 

Pihvit paistuivat kätevästi uunissa, pysyivät kasassa hyvin ja olivat sopivan rapeita. Ei säätöä rasvan ja pannun kanssa, parasta! En halunnut käyttää munaa, sillä on selkeästi kokeilemessa enemmän vegaanisia tapoja kokata ja syödä, mutta munan tuoman koostumuksen taikinaan sai psylliumilla. Aivan kuin pyöreiden falafelienikin. Laitoin pihveihin mukaan fetaa, sillä meidän perheessä on kaksi pientä feta-fania jotka vaativat sitä mukaan reseptiin. Vegaanisen taikinasta saa korvaamalla fetan jollakin vegaanisella juuston korvikkeella, mutta uskon että se toimii täysin ilman juustoakin. 

Oi että, olen kyllä niin tyytyväinen tästä onnistuneesta kokeilusta, jonka yksi salaisuus on psyllium ja toinen perunanuija! Toivottavasti se tuo monelle muullekin iloa. Näitähän sitten kannattaa tehdä iso satsi ja pakastaa osa kiireiselle päivällle. 

Punajuuri-härkäpapupihvit
2 pellillistä (eli iso satsi)

3 dl keitettyjä härkäpapuja
3 dl keitettyjä valkoisia papuja
5 suurta punajuurta
1 palsternakka
2 dl kaurahiutaleita
1 tl jeeraa
1 tl kurkumaa
2 tl jauhettua timjamia
1 tl jauhettua salviaa
1 tl savupaprikaa
1 tl valkosipulirouhetta tai -jauhetta
2 rkl tamarisoijaa
1 rkl psylliumjauhetta
1 sitruunan mehu
1 tuore korianteri
4 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
chilijauhetta
(2 tl sienijauhetta)
150 g fetaa
lisää öljyä pellille ja voiteluun

Laita uunia lämpeämään 175 asteeseen (kiertoilma). Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja levitä siihen hieman öljyä. 

Valmista pavut pakkauksen ohjeen mukaan (yöllä liotus) ja valuta. Kuori ja raasta hienolla raastinterällä punajuuret ja palsternakka. Aseta ainekset kulhoon fetaa ja korianteria lukuunottamatta. “Nuiji” massaa kevyesti, mutta papujen koostumus rikkoen perunanuijalla, kunnes siitä muodostuu selkeästi taikinamaista. Tarkista maku ja lisää joukkoon hienoksi murennettu feta sekä korianteri, sekoita tasaiseksi.


Pyörittele massasta käsissäsi palloja, jotka asettelet pellille litistäen ne varovasti noin 2 cm paksuisiksi. Tasoittele reunoista kauniin pyöreiksi. Sivele päälle öljyä ja paista noin 40 min, kääntäen ne puolivälissä, jotta ne saavat molemmilta puolin kauniin rusehtavan paistopinnan. Anna jäähtyä ja tarjoile esim tsatsikin tai sitruuna-tahinikastikkeen kera (kuten kuvassa). 

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Tää on kyllä niin herkullisen kuuloinen ohje, että menee kyllä ennenpitkään testiin kun arkiruokakriisi yllättää! Punajuuri on ihanaa ja toimii vähän joka paikassa.
Oon itsekin innoissani härkäpavun saamasta suostiosta ja on kiva kun erilaisia härkäpaputuotteita oikeasti tulee markkinoille että voit järkevään hintaan niitä saada itsellesi. Se ei oo tähän mennessä ollu itsestäänselvyys. Härkäpapujauhoja ja -rouhetta mulla löytyy nykyään käytännössä aina kaapista, ne on käteviä tuotteita moneen paikkaan.

Kuten sanoit niin pitää löytää se hyvä tapa käyttää härkäpaputuotteita. Alkuaikoina kun kokeilin härkäpapujauhoja niin olin vähän huumautunut siitä miten kätevä tuote oli kyseessä ja teinpä sitten pizzapohjan kokonaan niistä... Voin sanoa, että ei ollut kovin hyvää, lähinnä sellaista kuivaa ja kovaa ja jauhoista... :D Ei siis toimi ihan kuin tavisjauhot, kun imaisee enemmän nestettä itseensä ja maistuu siltä papuiselta/herneeltä jos jää raa'aksi. Mutta nyt onneksi hieman viisastuneena niidenkin käyttö sujuu.