31.3.12

Terveellistä suklaamässäilyä pääsiäisenä?


Sain joskus, vuosi-pari sitten, maistaakseni pieniin söpöihin muffinivuokiin tehtyjä karpalolla höystettyjä raakasuklaanameja. Ihanan näköisiä, mutta suureksi pettymyksekseni en pitänyt niistä. Mielestäni ne olivat liian makeita. Ruoan estetiikka on puoli ruokaa, mutta se toinen puoli oli liian suuri miinus.

Nyt kun kaikki makeanhimoni ovat oikeasti enemmän vai vähemmän kiellettyjä raskausdiabeteksen vuoksi, eksyin kuitenkin opiskelemaan asiaa raakasuklaasta ja sen mahdollisista terveysvaikutuksista. Luonnollisesti minua kiinnosti, onko raakasuklaa sopivaa diabeetikolle. Moni asiaan perehtynyt taho väittää näin olevan.

Ystäväni Englannissa pyörittää Choc Chick -nimistä yritystä, joka myy erilaisia raakasuklaan valmistuspaketteja. Hän oli antanut minulle kerran (luvattoman kauan sitten) mukaan kotimatkalle Suomeeen paketin, jolla raakasuklaa-aloittelija pääsisi helposti liikkeelle. Korkkasin sen viime viikonloppuna, kun silmissäni vilisi kaikenmaailman pääsiäishenkisten suklaaherkkujen kuvia, kaikissa suuret rastit päällä. Punaisella.

Olin skeptinen, palauttaessani makumielikuvan tuosta ensimmäisesetä imelästä raakasuklaakontaktistani.

Lähtökohta siis oli, että tarvitaan jotakin vähemmän makeaa. Ensimmäinen vastaus näihin pohdintoihin: maapähkinävoi (jota palvon muutenkin)! Entäs sitten rohkeasti suola? Jep, näillä mentiin.

Nappiin se menikin. En kyllä kokenut mitään euforista kaakaohumalaa, mutta maistuvia nuo konvehdit ovat ja tyydyttävät makeanhimon täysin. Samoin ne hivelevät jotakin muutakin aistia, kun oikein kovasti itselleen uskottelee näiden olevan sitä nyt niin kovin puhuttua kategoriaa "superfood".

Maapähkinävoi-raakasuklaakonvehdit
Noin 10 valmista konvehtia

100 g raakaa kaakaovoita
100 g raakaa kaakaojauhetta
1 rkl Agave-siirappia
2 rkl (luomu) maapähkinävoita
1 tl Himalajan suolaa

1. Sulata kaakaovoi kulhossa kattilassa, jossa on kiehuvaa vettä.


2. Sekoita joukkoon vispilällä kaakaojauhe, siirappi, maapähkinävoi ja suola.


3. Kaada esim jääpalamuotteihin tai pieniin muffinssivuokiin.


4. Anna kovettua pakkasessa noin 20 minuuttia.

5. Kumoa ja säilytä jääkaapissa.

1 kommentti:

Ulla kirjoitti...

Mielenkiintoista! Pitäisköhän joskus kokeilla, mulla on silikoninen suklaamuottikin ;)