28.9.12

Kaikenikäisten punajuurilaatikko



Tein tänään punajuurilaatikkoa, josta tällä hetkellä kasvisten suhteen hieman ennakkoluuloinen kaksivuotiaani kiljahti "minä tykkää tästä"! Erävoitto minulle!

Muutama ystäväni on viime aikoina kääntynyt puoleeni kysyäkseen vinkkejä kasvisaterioihin, jotka maistuisivat perheen pienemmillekin. Näinpä päätin, että tulen panostamaan täällä blogissakin säännöllisesti koko perheelle maistuviin kasvisruokiin.

Olen kovin iloinen siitä, että yhä useammassa kodissa ollaan kiinnostuneita viikottaisesta kasvisruokapäivästä. Tai useammastakin. Vielä mukavampaa on se, että kasvisruokavalio ja sen monet terveydelliset ja yhteiskunnalliset hyödyt ovat olleet julkisen keskustelun kohteensa useastikin viime aikoina.

Tässä siis ensimmäisenä ohje, joka ainakin eräälle taaperolle maistui kahden kulhollisen verran. Taas kerran makupari punajuuri-feta todisti liittonsa järkkymättömyytensä. Ohra tuo tähän ihanaa täyteläisyyttä ja ensi kerralla ajattelin ujuttaa mukaan myös auringonkukansiemeniä tuomaan hieman lisää terveellisyyttä. Vähän niin kuin vaivihkaa.

Tämän laatikon kohdalla ei kyllä muuten kuitenkaan tarvitse pelätä sitä, että se maistuisi ns. liian terveelliseltä...

Punajuuri-ohralaatikko

6 keskikokoista punajuurta raasteena
1 iso sipuli
2 dl kokojyväohrasuurimoita
1 l kasvislientä
1 pkt fetaa
1 prk kermaviiliä
1 prk ruokakermaa
timjamia
suolaa ja pippuria
öljyä (oliivi tai rypsi) paistamiseen

1. Keitä ohrasuurimoita kasvisliemessä noin 20 minuuttia. Valuta ja huuhtele.

2. Kuullota sipulia noin 5 minuuttia ja lisää pannulle punajuuriraaste ja ohra. Sekoita.

3. Lisää pannulle (tai jos tila loppuu kesken, siirrä sipuli-, punajuuri- ja ohraseos uunivuokaan) kermaviili, ruokakerma, timjami sekä suola ja pippuri. Murenna sekaan feta.

4. Siirrä seos voideltuun uunivuokaan (jos et sitä jo ole tehnyt). Peitä kannella tai foliolla ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Poista kansi ja paista noin 30 minuuttia, tai kunnes pinta saa hieman väriä.

7 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Vielä parempaa tulee sinihomejuustolla. Eikö se 2-vuotiaalle maistu? Auringonkukansiemenet on hyvä vinkki, kiitos :)

Miina kirjoitti...

Sekin on kyllä hyvää. Mutta ei ihan tuon pikkukaverin suosikkia, ja vielä vähemmän meidän perheen vanhimman miehen. :D

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Jouduin jonkin verran etsimään punajuurilaatikon reseptiä, joka ei perustuisi iänikuiseen sinihomejuustoon. Löysin tämän ja kokeilin. Fetaa oli kotona vain ripaus, joten hulautin joukkoon sen lisäksi purkillisen luomuraejuustoa. Tuli todella hyvää ja mehukasta. Seuraavaksi aion kokeilla vuohenjuuston kanssa. Kiitos reseptistä!

Miina kirjoitti...

Hei Anonyymi, tosi mukava kuulla! Tuo feta / vuohenjuusto on minustakin jotenkin vaan raikkaampaa, ohra tuo kuitenkin hyvin täyteläisyyttä tähän laatikkoon. Raejuustoa olen itsekin käyttänyt joskus ja se toimii hyvin (ja keventää!). Toivottavasti seuraavakin kokeilu on yhtä maukas ja mehevä!

Annie77 kirjoitti...

Tästä on tullut yksi meidän perheen lempiruoista. Kerta toisensa jälkeen olen palannut blogiisi katsomaan valmistusohjetta. Maistuu kaikille kolmelle lapselle ja aikuisillekin! Kiitos loisto-ohjeesta!

Unknown kirjoitti...

Hei Annie77, aivan huippukivaa kuulla!

Meilläkin tämä maistuu aina vaan, tosin suosikkimme on tästä toinen variaatio, jossa ohran tilalla linssejä ja kookosöljyn ansiosta laatikon makukin on hieman makeampi. Jos haluat testata sitä joskus, ohje löytyy täältä
http://ripausjahyppysellinen.blogspot.fi/2014/11/paras-punajuurilaatikko-vaikka-itse.html