22.8.17

Punajuurilattea, välineurheilua ja yleistä hifistelyä



Noloahan tämä lähinnä on, päivittää blogia muutaman kuukauden väliajoin. Yritän kuitenkin kovasti olla ottamatta siitä paineita, mutta olen kiitollinen kaikille jotka tarinoitani jaksavat lukea. Intoa ja ideoita on vaikka muille jakaa. Tässä niistä yksi. Punajuurilatte.

Kyseinen juoma on juurikin niitä “hifistelijöiden trendijuttuja”. Mutta so what, en häpeä sitä, että RAKASTAN terveysruokatrendejä ja niiden seuraamista Instassa.

Punajuuri- sekä muitakin ihanan värikkäitä lattejuomia olen bongaillut erityisesti australialaisten instagrammaajien ihanissa kuvissa ja viimein päätin itsekin kokeilla tätä. Vegaaniversiona. Meillä ei ole maitopurkkia näkynyt enää varmaan pariin vuoteen. Vegaanikokkailuistani pian lisää, omana postauksenaan.

Tietenkään en - tuttuun tapaani - halunnut tehdä tätä lattejuomaa helpon kaavan mukaan punajuurijauheesta. Senkin tulen vielä kyllä testaamaan, mutta halusin käyttää tähän ensimmäiseen testiini tämän vuoden punajuurisatoa sekä yhtä viimeisimmistä keittiökoneistani. 


Rawmix-blenderi nimittäin muutti jokseenkin elämääni. Se tunne, kun tein täydellisen sametinpehmeää, esim lehtikaalia ja muuta “rouheaa” sisältävää smoothieta, oli jokseenkin euforinen. Samoin silloin, kun sain aikaan niinikään samettista keittoa paahdetusta tomaatista ja paprikasta, vaikka en jaksanut poistaa kuoria. Kolmas kerta toden sanoo. Punajuurilatte.

Valmistauduin pieteetillä tämän lämpimän juoman valmistukseen paahtamalla pari punajuurta pehmiksi. Puolitin ne ja poistin kuoret. Otin esiin siivilän ja paloittelin inkiväärin valmiiksi. Lämmitin Oatlyn täydellisesti vaahtoutuvaa kaurapohjaista iKaffe-maitojuomaa. Kaadoin kaikki ainekset, sekä hieman vaahterasiirappia ja kanelia blenderiini ja blendasin. Täysi teho, puolisen minuuttia.

Aloin kaataa blenderin kannun ihanaa pinkkiä nestettä siivilän läpi mukiini - vain huomatakseni että eihän sitä tarvinnut siivilöidä!!! Ihmekone oli taas taikonut punajuuren ja inkiväärin hienon hienoiksi. 

Tämä ei muuten ole maksettu mainos. :)

Ja itse punajuurilatte? I H A N A A ! Makean mausteista ja lämmittävää -  ja niin kaunista! Erityisen mahtavalta tuntui, että tässä sitä söin/join puolikkaan punajuuren ihan tuosta vaan. Ajattelin testata tätä juomaa myös lapsille, saattaisi maistua enemmän kuin mainiosti syksyn ja talven ravinteikkaana ja kehoa ja mieltä lämmittävänä ja immuniteettiä vahvistavana ulkoilueväänä (tai sohvan nurkassa)! 

Paahdettuja punajuuria voi tietysti kätevänä emäntänä säilyttää jääkaapissa muutamiakin pinkin lattehimon iskemisen varalle. Testattakoon kuitenkin pian vielä pikapunajuurilatte Foodinin punajuurijauheesta ja inkiväärinjauheesta. 

Inkiväärinen punajuurilatte
1 iso kupillinen

puolikas paahdettu, kuorittu punajuuri
vajaan sentin pätkä kuorittua, tuoretta inkivääriä ohuina siivuina
2,5 dl Oatly iKaffe kauramaitoa kuumennettuna
0,5 tl vaahterasiirappia
1/4 tl ceyloninkanelia 

Paahda punajuuri kuorineen 175 asteisessa uunissa peitettynä noin 45 minuuttia, tai kunnes punajuuri on pehmeä. Anna jäähtyä, halkaise ja poista kuori. 


Kuumenna kauramaito kattilassa. Lisää kaikki ainekset blenderin kannuun, mutta jätä kattilaan pieni määrä kauramaitoa, jonka voit vaahdottaa ja käyttää lattesi koristeluun. Blendaa täydellä teholla puolisen minuuttia. Jos et omista tehokasta blenderiä, kaada juoma siivilän läpi mukiisi. Koristele kupillinen lopuksi pienellä määrällä vaahdotettua valkoista kauramaitoa ja nauti.