21.7.14

Hellejuoma kookoksen, limen ja mintun ystäville


Huh, hellettä! Ja ah, ihanuutta! Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa. Paitsi että niin on talvikin. Ja jopa syksy. Niin ja kevät.

Päätin kokeilla hieman erilaista hellejuomaa tai smoothieta, joka toimisi myös välipalana lapsille. Törmäsin kookosmaidosta ja limestä tehtyyn versioon loistavassa Smitten Kitchen -blogissa, jota päätin tuunata tuoreella mintulla (syynä ruukkuun tuikkaamani markettimintun sekoaminen ja sitä seurannut ylituotanto).


Juoman maku totisesti vei juojansa eksoottisiin tunnelmiin ja se viilensikin mukavasti. Limen maku oli voimakas, minkä vuoksi pienimmät siemailijat eivät tähän ainakaan rakastuneet. Aikuiseen makuun tätä joi mielellään lasillisen, mutta näillä helteillä se kuitenkin tuntui ehkä hieman liian raskaalta. Mutta tulipahan kokeiltua. 

Kokeilun opetus, inspiraatio ja vinkki? Kookosmaito sinänsä sopii kerrassaan loistavasti hellekelin juomaksi. Tätä nimenomaista versiota juodessani yhtäkkiä vakuutuin siitä, että siitä valmistuisi loistava juoma miksattuna - tadadadaa - mansikan ja mintun kanssa! Raportoin täällä pikimmiten, kunhan saan sellaisen version testattua. Tämän tosin on tapahduttava pian, sillä kotimaisten mansikoiden kausi näyttäisi vetelevän viimeisiä päiviään. 


Hellejuoma feat. kookosmaito, lime & minttu
4 pientä lasillista

1 tlk kookosmaitoa
3 limen mehu (huolellisesti puristimella puristettuna)
2-3 rkl vaahterasiirappia tai sokeria
pari reilua kourallista tuoreita mintun lehtiä
3-4 dl jääpaloja

Lisää kaikki ainekset sauvasekoittimen korkeaan astiaan tai tehosekoittimen smoothiekannuun. Sekoita tasaiseksi juomaksi, kunnes jääpalat ovat hajonneet hienoksi. Kaada tarjolle ja koristele tuoreella mintunoksalla. 

13.7.14

Kesälomaan valmistautuminen: keittiöpyyhkeet pyykkinarulla



Kylläpä kesä voikin olla kiireistä aikaa. Tarkemmin sanottuna ne viimeiset viikot sitä hartaasti odotettua kesälomaa. No, nyt se on viimein kuitenkin koittanut.

Valmistauduin kesälomaan muun muassa pesemällä keittiöpyyhkeitä. Tunnustaudun keittiöpyyhefriikiksi, ja tässä kännykkäkuvassa pyykkinarunäkymää muutamalla suosikkipyyhkeelläni kaunistettuna. Brightonista (UK) eräästä pikkukaupasta ostamani ’Proud to lick cake bowls’ -keittiöpyyhe on yksi suosikeistani, vaikka terveellistä ruokavaliota kannatankin. Mutta eihän sitä ihminen kunnon kakkuja voi vastustaa. Etenkään, kun niistä voi tehdä näköaistiakin hiveleviä.

Perinteinen mansikkakakku itse tehdyllä raparperisoseella kostutettuna maistui juhannuksena niin ta-jut-to-man hyvältä, että loman ensipäivinä on kyllä pakko tehdä vielä toinenkin sellainen. Ja mansikatkin kuulemma ovat nyt parhaimmillaan (pakasterasiat esiin siis).

Takaisin pyyhkeisiin. Viiksiä minun on myös vaikea vastustaa. Siis mitä printattuihin sellaisiin tulee. Viiksipyyhe tarttui mukaan Tigerista viime vuoden puolella. Oikean puolimmainen intialaishenkinen pyyhe puolestaan päättyi matkalaukkuun Kööpenhaminan ihanasta Bungalowista ja vasemmalla roikkuva sopivan retrohenkinen, keittiövälineitä esittelevä pyyhe päätyi minulle lahjana ihanalta ystävältä Amerikan reissulta (luultavimmin Crate &Barrel:in sisustajan paratiisista).

Toiveenani lomalle on hankkia muutama ihana kesähenkinen keittiöpyyhe saada kesäkeittiö kovaan kokeilukäyttöön ja siten uusia blogijuttujakin maailmalle näistä kokeiluista. Tällä hetkellä mielessäni pyörii tuoreista kotimaisista vihanneksista helposti pyöräytettävä wokki kesäisenä mökkilounaana.


Herkullista kesälomaa kaikille muillekin lomailijoille ja vähintään yhtä herkullista kesää kaikille ei-lomailijoillekin tasapuolisesti!