10.3.15

Rakas nuudelisalaatti


Rakkaus ei tunne rajoja. Nuudelisalaattiinkin voi rakastua. Nimim. Kokemusta on

Seuraa taas kierrätyspostaus. Nuudelisalaattini näki blogipäivänvalon vuoden 2013 marraskuussa entisessä Turun Sanomien blogissani, flunssakauden käynnistellessä moottoreitaan. Mielestäni on täysin oikeutettuja muistuttaa tästä oivallisesta pöpökarkottimesta flunssakauden loppupuolella (koputan puuta), joka on kaiken lisäksi todella herkullista. Jos siis tykkää thai-vivahteisista mauista.


Miten salaatti siis liittyy flunssakauteen? Tulisessa chilissä on aimo annos C-vitamiinia. Sen lisäksi sen sanotaan vahvistavan vatsaa ja ruoansulatusta (niin vaikeaa kuin tämä onkin uskoa). Sitruuna on samoin loistava C-vitamiinin lähde. Inkiväärin ja valkosipulin sanotaan puolestaan tukevan kehon immuunijärjestelmää ja toimivan luonnon omina antibiootteina – etenkin kypsentämättöminä nautittuina. Pientä aseistusta flunssaa vastaan siis.

Tätä salaattia olen kohtalokkaan marraskuisen illan jälkeen valmistanut ja sitä on meillä kotona nautittu kymmeniä kertoja. Valehtelematta. Eikä tunnu kyllästyttävän. Etenkään kun se vaihtelee vuoroja aikuisten iltapalatarjoilussa vietnamilaisten kesärullien kanssa (katso edellinen postaukseni alta). 

Nuudelisalaatti
2 isoa annosta tai neljä pienempää

Kastike:
1 punainen chili
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl seesamiöljyä
2 – 3 rkl soijakastiketta
1 pieni valkosipulinkynsi
2 cm pala inkivääriä raastettuna
6 rkl (luomu)limen mehua (n 1,5 mehukasta limeä)
1 tl hunajaa tai ruskeaa sokeria

Vihannekset:
100 g lasi- tai riisinuudeleita
kourallinen cashew-pähkinöitä
puolikas kurkku
¼ - 1/2 kiinankaalia
75 g mungpavun ituja
1 tuore korianteri kevyesti revittynä

Poista chilistä siemenet (tai jos haluat erityisen tulista salaattia, ota siemenet mukaan) ja silppua chili erittäin hienoksi. Kuori inkivääri ja raasta se raastimen hienolla terällä. Huomaa myös raastimen sisäpintaan jäävä inkivääri. Kuori ja silppua valkosipuli hienoksi. Purista pestyn sitruunan mehu. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset esim lasipurkissa, jonka voit sulkea kannella. Voit näin sekoittaa kastikkeen tasaiseksi heiluttamalla purkkia voimakkaasti kädessäsi. Anna maustua hetki.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä, kunnes ne ovat kylmiä. Jätä valumaan. Paahda pähkinät kuumalla paistinpannulla ja sekoittele niitä puulastalla kunnes ne saavat hieman väriä pintaansa. Silppua kiinankaali sivuttaissuunnassa ohuiksi siivuiksi. Pilko kurkku.

Aseta vihannekset ja nuudelit kulhoon. Kaada kastike niiden päälle ja sekoita huolellisesti niin, että kastike leviää salaattiin ja nuudelit ja vihannekset sekoittuvat keskenään. Revi lopuksi mukaan korianteri ja kaada paahdetut pähkinät salaatin päälle.

Tarkista kastikkeen ja salaatin makujen liitto. Lisää suolaa ja pippuria, jos jäit näitä kaipaamaan.