Uusi iltapäiväkahvini: kurkumalatte

Huom! tämän luettuasi saatat koukuttua.

Iltapäivieni ilona on nykyään jotain aivan muuta kuin se entisen elämäni kahvikupillinen. Kahvia en siis enää juo lainkaan, mutta mikäpä siinä kun sen paikkaa pitää aamulla ihana matchalatte ja iltapäiväkahvini on jo useampien kuukausien käytön jälkeen pysyvästi syrjäyttänyt uusi, ah-niin-trendikäs nautintokupillinen. Kurkumalatte siis, tietty. :D 

Myönnän olevani herkkä lähtemään syöksyvauhdilla erilaisten ruokatrendien perään, mutta tämä kyseinen kolahti t-o-s-i kovaa. Kurkumalattea saa paitsi joistain ihanista kahviloista, myös jo valmiina sekoituksenakin joistain hyvinvarustetuista terveyskaupoista. Koska olen ehkä suurin kurkumalattefani ikinä, sekä siten sen suurkuluttaja, sekoitan itselleni suuren purkillisen omaa kurkumalattejauhettani ja niin se on aina helposti saatavilla. 

Niin, kurkumahan on nyt niiiin tapetilla, että! Juttuja sen ihmeellisyydestä on nähty terveysblogeista aina Kauppalehteen asti. Tätä intialaisessa terveysopissa eli ayurvedassa jo tuhansia vuosia käytettyä, erittäin antioksidanttipitoista yrttiä ylistetään luonnon antibioottina, anti-inflammatoorisena ihmeaineena erilaisia tulehduksia vastaan perusflunssasta aina nivelten, luuston ja lihasten vaivoihin, verenkierron ongelmiin sekä erilaisten sairauksien tukena Alzheimerista aina jopa syöpään. Tutkimuksia tehdään tietysti tällä hetkellä eri tahoilla, joten elämme jännittäviä kurkuma-aikoja!

Itse olen tietysti jo kaikenkirjavassa kurkumakoukussa ja perheen pienimmätkin välillä pyytävät itselleen oman kupillisen. Kurkumalatten lisäksi käytän tuota kultaista maustetta reilulla kädellä ruoanlaitossa (keitot, kastikkeet, marinadit jne) ja joskus jopa smoothieissa. Onneksi sitä saa perusmaustepussia isommissa pakkauksissa ja luomuna, esimerkiksi Foodinilta. Kurkuman maku on onneksi niin mieto, että se häviää helposti voimakkaampien ruoka-aineiden seassa. Sekaan kannattaa laittaa mustapippuria, sillä se avittaa tehoaineiden imeytymistä. Bonuksena on ihana väri, joka värjää herkästi ruokia kauniin keltaiseksi (ja jättää keltaisen rinkulan lattekupin pohjasta valkoiseen pöytään). Välillä mietin, että mitenköhän keltaista oman ruoansulatuselimistöni sisällä jo on, haha! 

Pakko vielä ihan vilpittömästi kehua tässä kohtaa Oatlyn iKaffe -kaurajuomaa, jolla kurkumalattesta saa mielestäni ehkä täydellisyyttä hipovan. Tämä ihanan kermainen, juuri kahviin ja muihin kermaisuutta ja vaahtoa kaipaaviin juomiin kehitetty paksuhko kaurajuoma on vaan jotenkin niin täydellistä iltapäiväiseen nautintohetkeen. 

Kurkumalatte

1 kupillinen

2 dl kauramaitoa (tai muuta lempimaitoasi)

½-1 tl kurkumajauhetta (maun mukaan, itse laitan 1 tl)

¼ tl inkiväärijauhetta

¼ tl vaniljajauhetta

¼ tl kanelia (Ceylon)

(ripaus kardemummaa)

ripaus mustapippuria

¼ - ½ tl hunajaa tai vaahterasiirappia

lusikankärjellinen kookosöljyä tai MCT-öljyä

Kuumenna valitsemasi maitojuoma kattilassa. Lisää mausteet ja öljy, mutta älä vielä hunajaa ja mustapippuria Vaahdota joko blenderissä tai vispilällä, jos haluat. Kaada kuppiin, lisää hunaja ja rouhi päälle hieman mustapippuria. Istu alas, hengitä syvään ja nauti! 

Täydellisen pyöreät falafelit uunissa

Olen huomannut, että kikherneistä valmistetut falafel-pyörykät sulattavat monen kasvisruokaan tottumattomankin sydämen. Nistä on muodostunut yksi parheemme suosikkiarkiruuistamme ja teenkin niitä usein ison kasan ja heitän osan pakastimeen. Jos niitä jää siis. 

Sen lisäksi, että ne yleensä falafelit häviävät parempiin suihin ennen kuin ehdin avata pakasterasiaa, omakohtaisena haasteenani on ollut pyöryköiden valioluokan muodon säilyttäminen. Kunnes yhtäkkiä onnistuin loihtimaan täydellisen pyöreän muotonsa uunissakin säilyttäviä falafelejä. Salaisuus? Veikkaan täydellisyyden mahdollistajaksi kahta seikkaa.

Ensimmäinen seikka on itse keitetyt luomukikherneet. Paluuta purkitettuihin, nesteessä säilöttyihin kikherneisiin ei enää siis ole. Mutta mikäs sen kätevämpää, kuin ostaa kilo tai enemmän kikherneitä (esim Makrobioksen valikoimasta), keittää ne kaikki kerrallaan ja pakastaa se osa, jota ei sillä hetkellä tarvitse? No eipä juuri mikään. Saan muuten omituisia kiksejä kätevä emäntä -toiminnasta ja tämä on ehdottomasti yksi kikka tässä kilpasarjassa.

Toinen uusi kikkani on käyttää falafeltaikinassani psylliumjauhetta. Olen käyttänyt sitä muutoinkin jo leivonnassa, mutta falafeleihin tuli sopivaa kuohkeutta ja väitän tällä aineksella olevan jotain ratkaisevaa tekemistä täydellisen pullapyöreyden kanssa. 

Psyllium on siis gluteeniton, jänönratamon siemenistä valmistettu, erittäin kuitupitoinen jauhe. Se on valkoista jauhoa, joka antaa sitkoa leivontaan ja ruuanlaittoon gluteenin tapaan, eikä se juurikaan maistu miltään. Psylliumista saa sellaisenaan esim jugurttiin tai smoothieen lisättynä apua myös esimerkiksi ummetukseen sen erinomaisen kuitupitoisuuden ja -ominaisuuksiensa ansiosta. 

Lisään falafeleihini (kuten myös vaikka mihin muuallekin) myös kurkumaa, joka antaa pyöryköille ihanan kellertävän värin. Pyörykät maistuvat erityisen hyviltä itse tehdyn tsatsikin tai chilikastikkeen kera, lisukkeena maustettua quinoaa tai riisiä. 

Falafelit 

runsas pellillinen

6 dl keitettyjä, huolellisesti valutettuja kikherneitä

voita paistamiseen

2 sipulia silputtuna

2 isoa valkosipulinkynttä silputtuna

1 tl juustokuminaa

1 tl savupaprikaa

1 tl kurkumaa

ripaus cajunpippuria

ripaus mustapippuria

2 rkl sitruunamehua

vajaa 1 dl oliviiöljyä

2 rkl tahinia

1 tl suolaa

1 rkl tamarisoijaa  (tai tavallista)

1 rkl psylliumjauhetta

nippu korianteria silputtuna

seesaminsiemeniä

Kypsennä kikherneet paketin ohjeen mukaan, ne vaativat yleensä yön yli liotuksen ja noin tunnin keittämisen.

Kuumenna voi pannulla ja kuullota sipulisilppua huolellisesti, ainakin 5 minuuttia tai kunnes se on pehmeää. Lisää sekaan valkosipulisilppu ja mausteet. Sekoittele huolellisesti matalalla lämmöllä muutama minuutti. Aseta sivuun.

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen (käytän itse aina kiertoilmaa). Kokoa kaikki raaka-aineet korianteria lukuunottamatta syvään kulhoon. Lisää joukkoon sipuli-mausteseos. Soseuta sauvasekoittimella. Jos seos tuntuu liian juoksevalta pyöryköiden käsissä pyörittelyä ajatellen, lisää psylliumia varovasti. Lisää lopuksi korianterisilppu ja anna sauvasekoittimen sekoittaa se massaan. Jos ehdit, anna massan jäähtyä jääkaapissa esim puoli tuntia tai kauemmin. 

Kaada seesaminsiemeniä lautaselle. Muotoile haluamasi kokoisia pyöryköitä massasta ja pyörittele niistä haluamaisi kokoisia, tiiviitä pyöryköitä. Pyörittele ne seesaminsiemenissä ja nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille.

Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, tai kunnes pyörykät saavat kaunista paistoväriä pintaansa. Tarjoile tsatsikin, chilikastikkeen tai muun dipin kera.

Samettinen juurisellerikeitto omenalla piristettynä

Kotimaisia vihanneksia suosivan kasvisvalikoima käy yhä pienemmäksi näin keskellä sydäntalvea. En helpota arkiruokailua itselleni silläkään, että lopetin moneen vakkariruokaani makua tuovien tomaattien ostamisen talvikaudella kokonaan. Tämä siksi, että a) niiden kasvatus Suomen olosuhteissa talvella ei mielestäni ole ekologista eikä luonnollista ja b) tuontitomaatit maistuvat ei-miltään, enkäkä juurikaan usko niiden puhtauteenkaan (mitä omiin standardeihini tulee). Kurkku alkaa olla samassa mielessä pannassa meillä, varsinkin luettuani tämän Ylen uutisen kurkunkasvatuksesta talvella.

Onneksi juureksia ja esimerkiksi kiinankaalia riittää vielä jonkin aikaa. Juuriselleri on mielestäni melkoisen aliarvostettu ja moneen taipuva kotimaisten juuresten helmi. Hiljattain maitotuotteiden käyttöä vähentäneenä huomasin ilokseni, että juuriselleristä löytyy kasvikunnan tuotteeksi ihan mukavasti kalsiumia. Kaliumin pitoisuus on korkea ja antioksidanttejakin (mm. flavonoideja ja C-vitamiiniakin) näemmä löytyy. Juuriselleristä saakin helposti ihanan samettisen ja kauniin vaalean keiton, kunhan vaan jaksaa kuoria. Ihanan säväyksen keittoon saa, kun sitä hieman maustaa omenalla. 

Tein tämän keiton jo muutama viikko sitten. Tarkemmin ajateltuna silloin, kun tänne pääkaupunkiseudulle satoi ensimmäinen kunnon lumi ja tietysti intouduin kuvaamaan keittoannoksen lumessa. Nyt sama kuvauspaikka näyttää taas surullisen paljaalta. Ottaisin kyllä sata kertaa mieluummin ne paukkupakkaset kuin tämän surkean tammikuun sateen. Onneksi keitto lämmittää mieltä, tein sitä nimittäin tänään taas uudelleen. Mukaan voi paistaa hieman tofukuutioita tai heittää sekaan keiton seassa tosi hyvältä maistuvia leipäjuustokutioita. 

Juurisellerikeitto 

Neljälle

1 iso sipuli 

2 valkosipulinkynttä

1-2 rkl voita (itse käytin kirkastettua ghee-voita)

1 iso (todella iso oli itselläni) juuriselleri

1 iso peruna

4cm pätkä palsternakkaa

1-2 mahdollisimman kirpeää omenaa (määrä maun mukaan)

puolisen litraa kasvislientä

2 dl kaurakermaa tai normaalia kermaa

suolaa ja mustapippuria

päälle hyvää oliiviöljyä, chilihiutaleita ja herneenversoja

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi kaikki vihannekset ja omena (poista siitä siemenkota). 

Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulia siinä hartaudella (ainakin 7 minuuttia), rouhi sekaan suolaa myllystä. Lisää joukkoon valkosipuli, vihanneskuutiot ja omena. Sekoittele muutama minuutti kattilassa, anna hautua kannen alla matalalla lämmöllä ja välillä sekoitellen viitisen minuuttia. Kaada sekaan kasvislientä sen verran, että kuutiot eivät aivan täysin peity. Keitä, kunnes kaikki kuutiot ovat pehmeitä, mutta älä keitä niitä muusiksi. Lisää sekaan käyttämäsi kerta ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna kiehahtaa, mutta älä keitä. 

Tarjoile kulhoissa esim chilihiutaleilla, herneenversoilla ja öljyllä koristeltuna. 

Kotikonttorin vakkarisalaatti meets huikea pannumarinoitu tofusuikale

Uusien reseptien kokeileminen on ehkä parasta juhlapyhissä, mutta ainakin yhtä hauskaa se on arjen ruokahetkissä. Ihana arki, olet taas täällä! Paitsi että kyllä sitä voi seikkailuhenkinen kokeilijakin kaavoihinsa kangistua. Mutta jos se jokapäiväinen henkilökohtainen kaava tuntuu aina vaan yhtä ihanalta, eikä siihen joudu osalliseksi kukaan muu?! Ja kun siihen palaaminen esim joulun jälkeen tuntuu suorastaan taivaalliselta. Ei kai siinä sitten mitään pahaa ole? Tällä verukkeella syön arkisin lähes joka päivä samanlaisen lounaan. Mutta viime aikoina pakkaa on pahasti sekoittanut eräs vanha tuttu uudenlaisessa “asussa”.

Työskentelen pääasiassa kotona ja luonnollisesti lounas on yksi päivän kohokohdista. Joskus piipahdan ylhäisen yksinäisyyteni ulkopuolelle Kauniaisten ihanaan Lähellä Deliin viettämään rauhaisan lounashetken, mutta useimmiten teen itselleni suht samanlaisen, nopeasti valmistuvan nuudelisalaatin. Siihen tulee nuudeleita (yleensä tattari- tai riisi-), kiinankaalia, kurkkua, raakaa kukkakaalia, avokadoa, korianteria ja pähkinöitä. Kastikkeen muodostaa näppituntumalla tamarisoija, omenasiiderietikka, lime tai sitruuna, sriracha tai päälle ripoteltuna chilihiutaleet. 

Entä se uuteen asuun verhoutunut vanha tuttu? Niin, SE teki salaatistani yhtäkkiä taas uudella tavalla jännittävän. Työssäni minulla on ilo työskennellä konkreettisesti lähellä syvästi fanittamani tammisaarelaisen Jalotofun porukkaa. Sen parempaa pohjatonta tofureseptien elävää arkistoa ei voi olla. Olen kokeillut jo paljon uusia juttuja, mutta tämä pannumarinoitu tofu on osastoa “something else”. Aivan jäätävän hyvää, lainatakseni erään ystäväni vakkarilausahdusta.

Tämä erityinen tofun pannumarinointikikka on toiminut niin hyvin, että useampi nirso lapsi ja aikuinenkin on päätynyt luulemaan sitä kanasuikaleiksi!  Pannumarinointu tofu toimii salaatin lisäksi erityisen hyvin tacoissa, lisukkeena sosekeittojen päällä ja pastassakin. Ja tämähän ei tähän jää, todennäköisesti se löytyy jossain kuosissa uuden vuoden juhlapöydässäkin meillä.

K-O-K-E-I-L-K-A-A-! 

Pannumarinoitu tofu

1 pkt Jalotofu Naturel tai Hempnut

2 rkl öljyä paistamiseen (itse käytän luomukookosöljyä)

0,5 tl savupaprikajauhetta (bitter)

1 tl kurkumaa (tai curryjauhetta)

1 valkosipuli hienonnettuna

2-3 rkl tamarisoijaa

(korianteria ja persiljaa)

Riko tofupala neljään osaan. Kuivaa palat talouspaperiin tai keittiöpyyhkeeseen ja tee keittiöpyyhkeestä paloille tiivis nyytti. Aseta nyytti painon alle, jotta mahdollisimman paljon nestettä poistuu. Painoksi soveltuu hyvin leikkuulauta, jonka päälle voit asettaa painoksi esim kirjoja. Itse asettelin pyyhenyytin lävikköön ja sen päälle painoksi kakkuvuoan jonka sisällä oli jumalattoman painava kivimortteli. Anna tofun kuivua noin 15 minuuttia nyytissä painon alla.

Ota tofu pois painon alta ja murustele se kulhoon noin etusormen pään kokoisiksi palasiksi. Kuumenna öljy paistinpannulla mahdollisimman kuumaksi (alla anna sen kuitenkaan päästä savuamaan). Ruskista tofupaloja kuumalla pannulla koko ajan sekoitellen, kunnes ne saavat pintaansa kauniin vaaleanruskeaa väriä. Ripottele päälle savupaprikajauhe ja kurkuma sekä valkosipuli ja jatka paistamista muutama minuutti. Kaada soijakastike tofujen päälle ja sekoita tasaisesti, kunnes se on imeytynyt tofupaloihin. Nosta pannu pois liedeltä. Halutessasi ripottele päälle silputut yrtit. 

Käytä salaattiin, tacoihin, tortilloihin, pastaan - ihan mihin vaan mielikuvituksesi ulottuu!

Mehupaasto: ei sittenkään hulluutta, kärsimystä eikä edes nälkää

Julistin viime postauksessani uutta, terveellistä suuntaa blogilleni. Tässä hengessä olen viettänyt viikonloppuiltoja katsellen aihepiiriin sopivia dokumenttielokuvia Netflixistä - ja usein maanitellut miehenikin viihtymään niiden ääreen. Eräänä lauantaina katsoimme dokkarin “Fat, Sick & Nearly Dead”, jonka toisen osan katsoimme innoissamme heti seuraavana iltana. 

Meillä kummallakaan ei ole lähimainkaan Fat, Sick & Nearly Dead -tilannetta, mutta dokkari oli silti tosi inspiroiva. Siinä ylipainoinen, monia lääkkeitä elintasosairauksiin napsiva nelikymppinen finanssialan ammattilainen Ausseista selättää lääkkeet ja alkaa voida elinvoimaisesti ja inspiroimaan muitakin. Homman juju on mehupaasto. 

Tässä kävikin - todella yllättävästi - niin, että kotikatsomomme päätti testata mehupaastoa. En välttämättä ole täysin vakuuttunut monista mehupaastoista verensokerin ja hyvien rasvojen puutteen kannalta, mutta näillä kotilingoilla tehdyillä mehuilla halusin sitä kuitenkin kokeilla. Parhaat ihmiskokeethan ihminen tekee itsellään! Halusin tietää, mitä minulle tekee reilu 5 päivää mehupaastoa. Erityisesti mietin, että a) saisinko voimakkaita detox-oireita (päänsärky, palelu, väsymys), b) olisiko minulla jatkuva nälkä ja c) miltä paaston aikana tuntuisi psyykkisesti. 

Dokkarin päähenkilöllä, Joella, on nykyään oma mehupaastobisnes (todella yllättävää, eikö?). Hän auttaa ylipainoisia ja sairaita ihmisiä voimaan paremmin erilaisten jmehuohjelmien kautta. Paastosin itse jotakuinkin omilla ohjeillani. Inspiraationa käytin mehuguru Jason Valen  kirjan ohjeita ja omia vakkareitani. Kolmisen litraa mehua päivässä (kätevä kuljettaa kuvan Ikean isoissa lasisissa, reilun litran lasipulloissa), vuorotellen noin puoli litraa vihreää ja oranssia / punaista mehua rauhassa nautiskellen. Aamupäivällä lisäksi hieman kookosvettä ja illalla yrittiteetä lämmikkeeksi ja sen verran "huijasin", että söin puolikkaan tai kokonaisen avokadon päivässä.

Yksi suosikkimehuistani on Jasonin Green Super Smoothie, johon tulee omenaa, pinaattia, lehtikaalia, limeä, selleriä, kurkkua, parsakaalin vartta, avocadoa, spirulinaa ja vehnänorasta. Se on taivaallisen hyvää ja satuinpa löytämään tori.fi:stä oraspuristimenkin ja aloin kasvatella vehnänorasta. Jep, kunnon hippimeininki! 

Lopputulos? Olo paastotessa oli LOISTAVA!!! Vain jos mehunautintojen välissä oli liian pitkä aika (yli 2,5h), aloin haaveilla ruuasta verensokerin laskettua. Yleisesti olin kuitenkin niin hyvä, että en toisesta illasta alkaen saanut unta normaaliin tapaani, sillä olin liian energinen. Ihoni vaikutti kuulaammalta ja silmissä melkein tuntui pilkettä. Päätin, että tästä tulee vuotuinen tapa, ajankohtana mieluummin kuitenkin kevät.

Mehustelukumppanini kotona sai mainitsemiani detox-oireita, eikä siten kokenut viittä paastopäivää fyysisesti samalla tavoin kuin minä. Itse lopetin kahvin päivittäisen juomisen jo keväällä. Se saattaa olla osasyy oireiden puuttumiseen kohdallani. Oma ruokavalioni on kyllä muutenkin melkoisen terveellinen ja syön suurimmaksi osaksi tuoretta, monipuolista ja ei-kypsennettyä ruokaa (ilman sokeria, vehnää ja maitoa) arjessani, joten paasto ei ehkä sinänsä ollut aivan järjetön shokki elimistölleni.

Paastosta on nyt jo pari viikkoa, mutta mehulinko laulaa vihreitä mehuja meillä useamman kerran viikossa. Huippuhyvä tapa saada lapsetkin syömään esimerkiksi klassikkoinhokkia, varsiselleriä, sekä paljon vihreitä vihanneksia. 

Kiitos, Joe ja Jason, kun inspiroitte minua kokeilemaan jotain erikoisen jännää. Mehupaasto, me kohtaamme taas keväällä, aivan varmasti! Tässä varmaan mennään monen mielestä jo vahvasti “hippiosastolle”, mutta kokemus oli positiivisempi kuin osasin odottaakaan!

Ja seuraavaksi luvassa resepti, promise!

Avautuminen ja entistä paremmat lehtikaalisipsit

***Varoitus: seuraa pitkä avautuminen

Äh, liityin valkoisen paperin syndroomasta kärsivien joukkoon ja vietin sitä yhtään suunnittelematta kokonaiset kaksi kuukautta täydellisen blogihiljaisuuden merkeissä. Mietin nimittäin melko pitkään, että jatkanko, lopetanko vai aloittaisinko jopa uuden blogin. Kunnes viimein tajusin, että totta h**ossa jatkan!

Aloitin tämän blogin viitisen vuotta sitten, kun muutama kaverini pyysi minua jakamaan heille arkisten kasvisruokieni reseptejä. Postauksia väsäilin iltaisin, kun elämäni mullistanut vauva oli yöunilla. (Näiden iltaisin otetut kuvat ovat muuten aika hellyttävän huvittavia näperryksiä!)

Kiinnostuin pikkuhiljaa erityisesti lasten laadukkaasta, kasvispitoisesta ruokailusta ja vuosien saatossa ravinnon ja terveyden yhteys alkoi pikkuhiljaa imaista minua kiehtovaan maailmaansa.

Pikakelaus tähän vuoteen. Aloitin tammikuussa ravitsemusopinnot yksityisessä Terveysopisto Saluksessa. Koulun opit pohjaavat pitkälti funktionaalisen lääketieteen näkemyksiin ihmisen elinvoimaisuudesta ja terveysongelmien ja sairauksien ennaltaehkäisystä erityisesti ravinnon, mutta myös luontaistuotteiden keinoin. Miksi, oi MIKSI en ollut tajunnut tämän alan olevan kutsumukseni jo opiskeluaikoina!? Mutta koskaanhan ei ole liian myöhäistä, enhän ole vielä edes keski-ikäinenkään (tirsk!)!

Yksi asia johti kolmanteen ja alkuvuodesta sanoin soronoo uralleni pörssiyhtiöiden viestinnässä. Ajoittain tämä liike tuntui hullulta ja jopa uhkarohkealta, mutta päättäväisyydellä ja tiedolla siitä, että tiesin nyt millä alalla haluan isona työskennellä, aloin suunnitella uusia kuvioita.

Elokuussa aloitin päivätyöt jo yli 30 vuotta toimineessa luomu- ja hyvinvointituotteita maahantuovassa tammisaarelaisyrityksessä nimeltä Makrobios. Yrityksen valikoimassa on lähes tuhat tuotetta, joiden takana voin ylpeänä seistä ja joita olin käyttänyt päivittäisessä kokkailussani jo vuosia.

Täällä näpyttelee siis melkoisen onnellinen ja tasapainoinen (tai no, riippuu keneltä kysytään, haha!) ihminen! Joskus kannattaa tehdä rohkeita vetoja, sillä niistä saattaa poikia pieniä henkilökohtaisia ihmeitä. Kannattaa kuunnella sisintään - neuvo, jonka noudattamisesta muistuttelen itseäni säännöllisesti.

Miksi siis pohdin, että jatkaako bloggaamista vai en? Ylläripylläri, olen tehnyt omaan ruokavaliooni melko suuria muutoksia. Viimeiset valkoiset sokerit julistin täälläkin käyttäneeni tammikuussa. Valkoiset vehnätuotteet olen jättänyt taakseni kotiruokailussa ja mahdollisimman pitkälti sen ulkopuolella, mutta hysteeriseksi en ole ruvennut koska oikeaa yliherkkyyttä minulla ei ole todettu. Lehmänmaitoa en myöskään itse enää käytä, mutta myönnän että juustot ovat heikkouteni, enkä kylässä nyrpistä nenääni jos tarjolla on herkkukahvia maidolla tai vaikkapa munamaitoon valmistettua paistosta. Niin ja säännöllisen kahvinjuonninkin olen lopettanut (paitsi tässäkin poikkeuksena satunnaiset mieliteot esim. Ihanissa kahviloissa. Aamukahvin korvasin matchalattella (joka sekin kyllä sisältää kofeiinia), aah!!!

Kuulostaa ehkä jollekin ankealta, mutta olen elinvoimaisempi kuin koskaan ja voin fyysisestikin paremmin kuin koskaan. Olen imenyt vaikutteita kokkailuuni vaikka mistä ja hyvin pitkälti meillä kotona koko perhe syö pääasiassa kasvisruokaa. Myönnän, että välillä lapset saavat eteensä annoksia, jotka herättävät kommenttejä tyyliin ”MITÄ tää oikeen on” tai jopa ”en tykkää tästä” ennen annokseen koskemista. Nämä sivuutan melko nopeasti ja onneksi lapsetkin tietävät, että meillä maistetaan kaikkea, koska siten ”voi löytää uusia herkkuruokia”. Jos äidin kokeilunhalu menee joskus liian pitkälle, kokkikurssia korjataan.

Meillä kotona ei myöskään enää käytetä soijarouhetta, vaikka olen sen suurkuluttaja ennen ollutkin. En ole enää vakuuttunut sen terveellisyydestä ja puhtaudesta. Tästä varmasti lisää jatkossa. Olen korvannut soijaruoheen kotimaisella härkäpapu- ja hernerouheella, sekä ihanalla tammisaarelaisella luomu-Jalotofulla.

Periaatteeni siis on, että meillä syödään mahdollisimman luonnollista, puhdasta,  ravinteikasta, monipuolista ja tuoretta – mausta pätkääkään tinkimättä!  Ja tietysti, mitä lähempää se tulee, sen parempi.

Hassuinta on, että jännitin tästä asiasta kirjoittamista blogiini! Myönnän liikkuvani useinkin ruokahörhöilyn ja normaaliuden välimaastossa, mutta en oikeastaan häpeä sitä yhtään, päinvastoin. Nyt kuitenkin ihan vähän jännittää, että moniakohan tämä blogini pieni suunnanmuutos ärsyttää.  Resepteissäni ei siis tulee enää näkymään aineksia, joita kyllä ennen käytin mutta joita nyt pidän itselleni ja lapsilleni vähemmän terveellisinä ja hyvinä. Samaan hengenvetoon totean, että en todellakaan pane pahakseni, jos joku haluaa korvata uudet vaihtoehtoni perinteisillä tai itselleen paremmin sopivilla vaihtoehdoilla. Luovuus ja itsensä tunteminen on tärkeintä!

Terveelliset ruokailutottumukset on oma vakaa suuntani ja sen viemänä blogissani tulen intoilemaan erilaisten jännien ruokaseikkailujen pyörteissä tästä eteenpäin. Toivottavasti näistä innostutte tekin!

Miina

PS. Olen tänä satokautena jalostanut koko perheemme arkisuosikkia ja lähes aina vieraita kestitessäkin pöytään päätyvien lehtikaalisipsieni reseptiä lisää. Kuten blogini ensimmäisetkin postaukset, se seuraa tässä ystävieni pyynnöstä. <3

Lehtikaalisipsit

pellillinen

1 pussi lehtikaalia

n. 3 rkl laadukasta kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä

vajaa 1 tl yrttisuolaa (itse käytän Herbamare ”pikant”)

vajaa 1tl valkosipulijauhetta (luomua, jos mahdollista)

1 rkl oluthiivaa (kotimaista oluthiivaa saa esim. Life-liikkeistä)

Laita uuni lämpiämään 125-150 asteeseen, kiertoilma. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla.

Huuhtele lehtikaalit, kuivaa ne keittiöpyyhkeellä. Poista kova lehtiruoti ja revi lehdet noin 6cm x 6cm paloiksi uunipellille. Kaada sekaan oliiviöljy sekä mausteet ja hiero ne lehtikaalin paloihin todella huolella. Paista uunissa kunnes palat ovat rapeita (yleensä max 15 min), mutta MUISTA käännellä paloja ja avata uuninluukkua näin säännöllisesti, jotta sipsit eivät pala. Itse pidän joskus uunin luukkua paiston loppuvaiheessa raollaan, jolloin sipseistä tulee erityisen rapeita. 

Anna jäähtyä hieman ja tarjoile naposteltavana tai lisukkeena.

Falafel avec punajuuri ja feta

Falafel-himo itsellä, kassillinen punajuuria ja lapsi, joka kysyttäessä mitä syötäisiin, vastasi: “fetaa”. Jep, eli hynttyyt yhteen sitten vaan. Lopputuloksena syntyi lapsen mielestä “pihvejä”, jotka maistuivat mitä mainiommilta ja se ihana punajuuren värikin sai kehuja. Kuvan pihveissä näkyvät sattumat ovat muuten fetapaloja, meillä tykätään fetasattumista ruuissa. 

Omasta mielestäni ne maistuivat erityisen ihanilta dipattuna kastikkeeseen, joka rakentui edellisen illan vietnamilaisten kesärullien pähkinäisestä dipista ja turkkilaisesta jugurtista (ohjetta ei valitettavasti ole tarjoilla, koska sitä ei löydy enää oman pään sisäisestä keittokirjasta). Näin kuitenkin hävikkiviikon teemaan nojaten halusin kertoa tämän pienen anekdootin vaikkapa kastikejämien jatkamisesta. Ilman kastikejämiä näitä voisi dippailla vaikkapa tsatsikiin tai makeaan chilikastikkeeseen, tai sujauttaa pitaleivän väliin haluamillaan höysteillä.

Ja ensi kerralla teen näistä pyöreän mallisia, kun ovat niin paljon söpömpiä. :) 

Punajuuri-fetafalafelit
Pellillinen

1 prk (250g) kikherneitä (huuhdottuina ja valutettuina)
1 sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi pieneksi hakattuna
3 keskikokoista punajuurta kuorittuna ja hienoksi raastettuna
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl jauhettua korianteria
2 rkl tahinia
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
3 rkl perunajauhoja
1 tuoretta korianteria hienoksi hakattuna
100 g fetaa  murennettuna
suolaa ja mustapippuria

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Hienonna kaikki ainekset, paitsi feta, kulhossa sauvasekottimella, kunnes sinulla on hieman karkeaa (muutama kokonainen kikherne ei haittaa ollenkaan) taikinamaista seosta kulhossasi. Lisää sekaan murennettu feta ja mausta. Sekoita huolella. Muotoile leivinpaperilla vuoratulle uunipellille joko noin 3-4 cm halkaisijaltaan pyöryköitä tai samankokoisia litteitä, noin 1,5cm paksuja “pihvejä”. Paista uunissa noin 25-35 minuuttia, tai kunnes ne saavat hieman väriä pintaansa. Halutessasi voit kääntää pihvit puolivälissä. Anna jäähtyä hieman ja tarjoa dipin kera.