16.4.15

Tajunnan räjäyttävä jätteetön ravintolakonsepti: Silo Brighton


Viime viikko kului todella tarpeeseen tulleella lomalla kaupungissa, joka on minulle kuin toinen koti. Englannin kanaalin rantakaupunki Brighton oli kotini kymmenisen vuotta opiskeluaikana ja vuosia sen jälkeenkin. Tulen aina kaipaamaan sinne, vaikka rakastankin elämääni täällä etelä-Suomessa. Onneksi välimatka ei ole mahdoton, joten hoidan vierotusoireitani tuosta paikasta säännöllisillä reissuilla. 

Mikä Brightonissa viehättää? Opiskeluaikoinani koin olevani monien radikaalisti ajattelevien,  hippimäisten (tänään ehkä kutsuisin monia heistä hipstereiksi) ja intellektuellien ihmisten ympäröimä ja imin tätä vaikutusta myös itseeni. Kasvissyöjälle ja muutenkin eko-henkisestä elämästä kiinnostuneelle kaupungin ilmapiiri ei voisi olla sopivampi. Sieltä löytyy edelleenkin Britannian ensimmäinen kasvisravintola, ekohenkisiä putiikkeja, kahviloita, työpajoja ja mieletöntä yrittamisen henkeä. 

Kävellessämme pitkin joka lauantai kirpputoriksi muuttuvaa katua pitkin aurinkoisessa iltapäivässä, huomasimme meille täysin uuden ravintolan: Silo Brighton. Sen pelkkä pelkistetyn tyylikäs ulkonäkö houkutti lähemmäs. Kurkistimme sisään, ihastuimme, valokuvasimme menun ja sisustusta, mutta jatkoimme matkaa. Olimme juuri juoneet kahvit. Paikka jäi kuitenkin kalvamaan mieltäni, oikein toden teolla. Teimme täyskäännöksen ja palasimme Siloon. Lähes viikko tuon jälkeen, olen vieläkin jonkin asteen hurmion vallassa. Tästä eteenpäin tämä postaus keskittyy (pakkomielteenomaisesti?) vain ja ainoastaan tuon hurmion aiheuttajaan.



Silon sisustus oli trendikkään harmaa ja teollishenkinen. Menu (tarjolla aamupalaa, kahvilatuotteita ja ravintola-annoksia juomineen) koostui lähiruoasta ja kauden antimista, tottakai. Mutta ei siinä kaikki. Paikka kehui kierrättävänsä kaiken jätteensä (zero waste) ja on lajissaan ensimmäinen Britanniassa. Sen voi uskoakin. Eteisaulassa oli isohko kompostori, juomalasien virkaa ajoivat hillopurkit. Kynttilöinä toimi kapeisiin oliivipurkin tapaisiin lasipurkkeihin, joissa keittiön jäteöljyä polttivat revitystä t-paidasta tehdyt kynttiläsydämet. Tarjoiluastiona toimi muovipusseista puristetut astiat (ks. alla olevan kuvasarjan alin kuva). Pelkistetty sisustus on luonnollisesti kasattu kierrätysmateriaaleista kootuilla huonekaluilla. 






Raaka-aineet hankitaan mahdollisimman alkuperäisessä muodossaan, uusiokäytettävissä pakkauksissa, lähellä sijaitsevista paikoista, joissa luonnon tasapainoa kunnioitetaan. Ravintola jauhaa itse jauhonsa, tekee voinsa, juustonsa ja siiderinsä. Vähäinen syntynyt jäte sulkee ympyrän palauttamalla kompostoinnin synnyttämän maan takaisin ruoan tuotantoon. Paikka ei ole kasvis- tai vegaaniravintola, mutta kasvisvaihtoehdot ovat edustettuina hyvin vahvasti.

Ravintolan perustaja, 27-vuotias mainetta Britannissa niittänyt Douglas McMaster avasi jokunen vuosi sitten Silo Brightonin ison sisaruksen Australian Melbourneen. Hän kirjoittaa viime vuoden kesällä avatun Brightonin ravintolan blogissaan näin:

“Today's food industry is in a mess. Half of the world's produce is wasted, and the food we eat is so plastic, it’s actually worse than waste itself.”


Olen järjettömän inspiroitunut, nämä ajatukset resonoivat minussa täydellisesti. Vihaan turhia pakkausmateriaaleja, joita on lähes mahdotonta välttää peruskaupassa asioidessaan. Huomaan myös hakeutuvani elintarviketeollisuuden kiemuroita käsittelevän kirjallisuuden pariin yhä enenevässä määrin, enkä pidä lukemastani. Paasaus seis. 

Join Silon omaa siideriä, hauskasti nimeltään Outcider. Se oli täysin hiilihapotonta, mutta aidosti brittiläisen makuista siideriä. Koska olimme tosiaankin juuri tankanneet vatsoihimme kahvia (jonka palan painikkeena tein syntiä ja söin tämän vuoden alusta katsottuna toisen sokeria sisältävän kakkupalan), seurueemme nälkä ei ollut suurenmoinen. Menu oli kuitenkin niin kiehtova, että jaoimme kuitenkin muutaman ruokalajin lasten herkutellessa kaakaolla. Päädyimme maistamaan kuorineen ja kokonaisena paahdettua maa-artisokkaa paikallisesta juustosta valmistetussa kastikkeessa, sekä fermentoidusta tummasta riisistä valmistettua sienirisottoa ravintolan omalla juustomassalla maustettuna. Todella uniikkia ja todella maukasta. Kunpa vaan olisi vatsa vetänyt enemmän.

Tai kunpa olisimme törmänneet Siloon aiemmin kuin lomamme viimeisenä päivänä. Toisaalta, nytpähän on tiedossa seuraavan visiitin ensimmäinen ravintolakohde. Mitenköhän McMasterin saisi avaamaan seuraavan siilonsa Suomeen? Sitä odotellessa ajattelin lähteä nokkosen ja muiden varhaisten villiyrttien metsästykseen viikonloppuna. Kestävää kehitystä, juu nou.

1 kommentti:

Ulla kirjoitti...

Eikun yrittäjäksi vaan! Tuolla täytyy käydä seuraavalla reissulla.