22.9.12

Täydellinen sipulipiiras?




Jääkaapissa nökötti jokunen isohko, tuore kesän sipuli. Samaan aikaan toisaalla - postilaatikkoon kolahti uusin Glorian Ruoka & Viini. Sen kantta kaunisti enemmän kuin houkuttelevan näköinen sipulipiiras. Bingo!

Lähes samantien löysin itseni mukailemasta tuota lehden ohjetta sekä pohjan, että sipulienkin suhteen. Pohjaan päätyi täysjyvävehnäjauhoja tavallisten vehnäjauhojen sijaan, hieman alkuperäisen ohjeen mittasuhteista poiketen. Sipuleiksi piirakkaan pääsi pääasiassa noita kesän tuoreita sipuleita salottisipulin sijaan. Muutama punasipuli mahtui kyllä mukaan tuomaan piiraalle kauneutta.

Minä yksinkertaisesti rakastan karamellisoidun sipulin makua, mikä tässä piiraassa oli täysin kohdallaan. Joku ehkä voisi väittää, että salottisipuli olisi ollut must, mutta tämä toimi loistavasti näin. Lisäksi tässä piiraassa erikoisen hyvää oli myös ohut pohja.

Sipulipiiras pääsi pöytään syksyisenä sunnuntaina ystävämme syntymäpäivää juhlistamaan, edellisessä postauksessa hehkuttamani papusalaatin rinnalle. Tämä olikin loistava yhdistelmä (salaatin ohje tulossa pian)! Eikä jälkkärikään ollut hassumpaa, kardemumma-mustikkatäytekakku. Sen päälle olisi kuulunut pensasmustikkaa, mutta koska näitä ei kahdesta kaupasta saanut, karhunvatukka pääsi sijaistamaan.

Sipulipiiras

Pohja:
1/2 dl perunahiutaleita
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/4 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
30 g voita
3/4 dl vettä

Täyte:
3 isoa tuoretta sipulia
2 punasipulia
25g voita (itse käytin kyllä enemmän)
1 rkl sokeria (sama kuin yllä!)
balsamicoa
1 kananmuna
1 dl cheddarraastetta
1/2 prk mascarponejuustoa
paahdettuja pinjansiemeniä
timjaminoksia

1. Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään. Sulata voi. Lisää se ja vesi kuiviin aineksiin ja sekoita, kunnes perunahiutaleet ovat imeneet nesteen.

2. Painele taikinasta ohut piiraspohja leivinpaperille ja esipaista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

3. Kuori ja viipaloi sipuli (säilytä sipulirenkaat sisäkkäin). Kuumenna voi ja sokeri pannulla. Paista kaikki sipuliviipaleet kummaltakin puolelta, kunnes ne saavat hieman väriä. Lopuksi valuta päälle hieman balsamicoa.

4. Sekoita muna, mascarpone ja cheddarraaste ja levitä se esipaistetulle piirakkapohjalle. Levitä sipulirenkaat täytteen päälle ja paista noin 20-25 minuuttia.

5. Koristele paahdetuilla pinjansiemenillä ja timjaminoksilla.

7 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Tätä sipulipiirasta täytyy kokeilla pikimmiten. Jo lukiessa alkaa kuola valua :) Taitaisi aineetkin löytyä kotoa, tosin nuo perunahiutaleet täytyy hakea kaupasta. Tai jättää pois tai korvata survotulla keitetyllä perunalla - siis lisää reseptin mukailua ;)

Miina kirjoitti...

Juuri näin. Aivan nappivalinta syyssateisena päivänä!

Ulla kirjoitti...

Tämä on täydellinen sipulipiiras. Tuunasin pohjataikinaa käyttämällä perunahiutaleiden sijaan (niitä ei löydy kaapista) kauraleseitä. Hyvää tuli. Aivan mielettömän hyvää piirasta! Huono puoli oli se, että se meni kahteen pekkaan samantein ;)

Miina kirjoitti...

Told you! :D

iHerb kirjoitti...

Ai että kun näyttää hyvältä tuo sipulipiirakka. Täytyy itse kokeilla sitä tänään kanssa. Kiitoksia kovasti inspiraatiosta! :)

Miina kirjoitti...

Mukava kuulla, että kuva inspiroi, iHerb! Toivottavasti maistui!

AK kirjoitti...

Ihana, ihana piirakka! Piristi kotiäidin maanantaita!