11.11.14

Paras punajuurilaatikko (vaikka itse sanonkin)


Tämä on nyt aivan räikeää oman reseptin uudelleenjulkaisutoimintaa. En vaan voi olla hehkuttamatta tätä tähän vuodenaikaan täydellisesti sopivaa linssipunajuurilaatikkoa, josta kirjoitin taannoin Turun Sanomien Ruoka-sivustolla blogatessani. Ohje syntyi aikoinaan täysin vahingossa ja olen siitä kieltämättä hieman ylpeäkin, haha!

Tein kyseistä laatikkoa pitkästä aikaa tänään. Söimme sitä lomapäivän lounaaksi pikkupoikieni kanssa, joista nelivuotiaalle ruokailu usein tuottaa täysin epäloogisia haasteita tällä hetkellä. Tänään ei ollut sellainen päivä - kiitos luottopunajuurilaatikkoni!

Tätä upean punaista uuniruokaa ovat syöneet 100% menestyksellä aivan kaikki, joille olen sitä tarjonnut. Se on niin ihanan täyteläistä, kookosöljyn ansiosta juuri sopivan makeaa ja sitä tasapainottamassa ihana fetan suolaisuus.  Laatikko on linssien ansiosta (vaikka niitä ei uskoisi koko ruoassa olevankaan) reippaan ruokaisaa - ja melko terveellistäkin. Joten eipä siitä sen enempää, kuin ohjetta alla.  Tänään tein laatikosta hieman punajuurisempaa, mikä toimi oikein hyvin.

Pahoittelut uusiopostauksesta niille, jotka tämän ovat jo nähneet. Tämä vaan on niin hyvää, että koin velvollisuudekseni jakaa sen ilosanomaa hieman laajemminkin.

Punajuurilaatikko linsseillä
Iso vuoallinen (n. 25 x 40 cm)

2 dl punaisia linssejä
4 dl vettä
puolikas kasvisliemikuutio
5-6 keskikokoista punajuurta
1 rkl kookosöljyä
iso sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
puolikas feta murennettuna
1 prk (luomu) ruokakermaa
1,5 dl (turkkilaista) luonnonjogurttia
kourallinen tuoretta timjamia
suolaa ja pippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Huuhtele linssit juoksevassa, kylmässä vedessä ja keitä niitä kasvisliemessä noin 7 minuuttia (ne saavat jäädä hieman koviksi). Valuta.

Kuori ja raasta punajuuret hienoksi raasteeksi. Lämmitä kookosöljy pannulla ja kuullota sipulia siinä noin 5 minuuttia ja lisää sitten valkosipuli ja punajuuriraaste ja pyörittele ne sekaisin pannulla.

Kaada seos uunivuokaan. Murenna sekaan feta, sekoita huolella joukkoon ruokakerma, jogurtti ja timjami. Mausta suolalla ja pippurilla ja painele seos tiiviisti vuokaan.

Paista kannen tai folion alla noin 30 minuuttia. Poista kansi ja paista vielä 20-30 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Varo kuitenkin liikaa kuivumista. Anna laatikon vetäytyä hetki ennen tarjoilua.



Ei kommentteja: