18.3.11

Muutos leivän päällä: basilika-sitruunahummus


Taloutemme toinen aikuisjäsen sai loistoidean. Vähennetään radikaalisti juuston ja (hänen kohdallaan) perusleikkeleiden käyttöä leivän päällä. Aloite perustui parempaan ekologisuuteen. Tällä valinnalla vähennämme kasvihuonepäästöjä ja ruoan prosessointia, pois kovista rasvoista kohti pehmeitä. Eli siis ihan yksinkertaisesti myös syömme terveellisemmin.

Korvaava leivänpäälinen? Erilaiset tahnat. Yksinkertainen avokaado-sitruuna-suola on maukas ja terveellinen vaihtoehto. Mutta hummus on loistava sen pidemmän säilyvyytensä ansiosta. Lisäksi se vaan on niin hyvää. Ja aika paljon terveellisempää kuin juusto, leikkele tai voi.

Eilen illalla tarjosin meille kotiväelle ja vieraallemme basilika-sitruunahummusta paahdetun kauraleivän päälle. Punaviiniä nautittiin huuhtomaan tämä yhdistlemä alas. Mietin hetken tähän sopivaa suomalaista sananlaskua, mutta mieleni kehittikin jostain sen syvimmistä syövereistä sopivimman kuvauksen: sopii kuin voi silmään! Ha ha! Nimim. voisilmäpullan ikuinen ystävä.

Basilika-sitruunahummus
Kulhollinen valmista hummusta

2 dl kuivattuja kikherneitä
1 dl kikherneiden keitinvettä
5 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
puolet tuorebasilikan lehdistä
1 sitruunan mehu
0.5 dl tahinia
suolaa
pippuria

1. Liota kikherneet vähintän 8h kylmässä vedessä ja keitä pakkauksen ohjeen mukaisesti suolavedessä (huom suolavesi tässä tärkeää). Ota desi vedestä talteen.

2. Silppua valkosipuli, revi basilika ja lisää ne, kikherneet ja kaikki muut aineet korkeareunaiseen kulhoon.


3. Surauta tahnaksi sauvasekoittimella. Lisää suolaa ja pippuria makusi mukaan. Kenties kaada kyytipojaksi lasi punaista ja nauti kera hyvän (paahdetun) leivän.


Ei kovin vaikeaa, eihän?!

7 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Nyt tuli lisää. Mielenkiintoista. Huomasinpa tämän kommenttiosuudenkin :)

Miina kirjoitti...

Joo, pari vielä niin uskallan kertoa muillekin tämän sijainnin... :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei mikä on tahini ja mistä sitä saa? Entä saako kuivattuja kikherneitä tavallisesta kaupasta? Mä alan innostua nimittäin, tästä ekologisuudesta.
t.salla

Miina kirjoitti...

Tahini on seesamitahnaa. Sitä, sekä kuivattuja kikherneitä saa molempia ruokakaupoista. Ei ehkä ihan pienimmistä, mutta ainakin meidän (vähän ehkä keskivertoa paremmasta) K-Supermarketista. Kannattaa kysyä, en muista missä kohdassa sitä yleensä on.

Miina kirjoitti...

Niin, ja piti vielä sanoa, että hyvä Salla! Huomenna oon tekemässä oikein lähiruokaa, katsotaan miten käy ja ehdinkö räpsimään kuvia tännekin...

Anonyymi kirjoitti...

Tuleeko sun mielestä hummuksesta parempaa, jos käyttää kuivattuja kikherneitä? Mä kun aina ostan ne säilykkeenä, helpompaa... Mutta jos tulee parempaa, niin voisi testata.

Nora

Miina kirjoitti...

Jotenkin kuivatuista kikherneistä tehdystä tulee mun mielestä enemmän maukasta. Mutta ei se ero ratkaisevan suuri ole, oon itekin tehnyt säilykkeistä. Kuivatuista kun tekee, pitää olla aika suunnitelmallinen, kun liotus kestää sen vähintään 8h... Ja siihen vielä suunnilleen 1h keittäminen päälle. Että on säilykkeellä kyllä todellakin aikansa ja paikkansa.