27.2.15

Pakkomielle (noin) numero 523: vietnamilaiset kesärullat


Addiktoituminen tapahtui vain muutama viikko sitten, ehkä nopeammin kuin silmänräpäyksessä. Oikeastaan tiesin silmää räpäyttämättäkin, että näin tulisi käymään. Olin kuolannut yhtä monista blogien ja ruokalehtien trendiruoista jo pitkään, mutta jostain syystä en ollut kuitenkaan lähtenyt näpertelemään vegeversiota houkuttelevan näköisistä vietnamilaisista kesärullista. Kaikki muuttui eräänä helmikuisena lauantai-iltana, keskellä yhtä harvoista talvista viikonloppua. 
Tilauksessa oli illallinen kahdelle. Kynttilänvalossa. Hyvää viiniä. Ja tätä trendiruokaakin kuuluisampaa henkevää keskustelua. 
Kaikki meni putkeen ja sen jälkeen tässä keittiössä on saatettu yksi talviviikonloppu elää ilman vietnamilaisia kesärullia. Näitä on siis nautittu suht säännöllisin väliajoin, joka kerta hieman erilaisina versioina ja usean blogiohjeen pohjalta tuunatuilla dippikastikkeilla. Kuvan setti on juurikin tältä perjantai-illalta. En ihmettelisi, jos vastaava kesärulla-ahminta koetaan taas viikon päästä. 

Koukussa siis ollaan, ihan avoimesti. Ihanan kevyttä, ihanan suolaista, ihanan makeaa, ihanan rapsakkaa, ihanan täydellistä. Ei muuta lisättävää. 
Enpä ollut tullut ajatelleeksikaan, että riisipaperiakin saa ihan perusmarketeista jo nykyään (ainakin täällä pääkaupunkiseudulla). Eikä hintakaan hirvitä. Jipijipijee!

Vietnamilaiset kesärullat 
Kahdelle erittäin nälkäiselle ruokailijalle päänaposteltavaksi

Pähkinäkastike

1 dl (luomu) pähkinävoita
2-3 rkl Hoi Sin -kastiketta
2 rkl limen mehua
1 tl soijakastiketta
3/4 dl vettä
(1 tl vaahterasiirappia tai sokeria halutessasi)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Käytä apuna sauvasekoitinta, jos ne eivät tunnu sekoittuvan tasaiseksi kastikkeeksi käsipelillä. Anna maustua hetken.

Suolaisen makea chilikastike

1/2 dl riisietikkaa
1 limen mehu
2 rkl vettä
1 1/2 rkl vaahterasiirappia (tai 1 rkl sokeria)
1 valkosipulin kynsi hienoksi hakattuna
puolikas chili hienoksi silputtuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään hyvin. Anna maustua hetken.

Kesärullat 

8-9 riisipaperia (esim Red Dragon)
2 porkkanaa
1/2 tuore chili
3 rkl limen mehua
1 levy riisinnuudeleita
2 tl vaahterasiirappia (tai 1 tl sokeria)
n. 7 cm pätkä kurkkua
2 keräkaalin lehteä
1 avokado
kourallinen basilikaa veitsellä silputtuna
kourallinen korianteria veitsellä silputtuna
kourallinen maapähkinöitä rouhittuna

Valmistele vihanneksista ensin porkkanat. Kuori ja raasta ne esim julienne-leikkurilla tai kuorintaterällä, tai leikkaa ne erittäin ohuiksi noin 7 cm pituisiksi tikuiksi. Silppua chili. Sekoita purkissa limen mehu ja vaahterasiirappi (tai sokeri). Lisää sekaan porkkana ja chili. Sekoita hyvin ja anna maustua.

Kypsennä riisinuudelit ohjeen mukaan ja huuhtele jääkylmällä vedellä kunnes ne ovat täysin kylmiä. Jätä nuudelit lävikköön valumaan ja tämän jälkeen leikkaa niitä hieman lyhyemmiksi pätkiksi. 

Leikkaa muutkin vihannekset saman pituisiksi, ohuiksi tikuiksi tai siivuiksi. Poista kurkusta siemenet lusikalla sen jälkeen, kun olet leikannut kurkun puoliksi. Sen jälkeen leikkaa myös kurkku tikuiksi. Asettele kaikki rullien täyteainekset omiin kasoihinsa lähelle pistettä, jossa näpertelet rullat.

Täytä iso kulho hieman yli puolivälin lämpimällä vedellä. Ota esiin riisipaperit ja iso lautanen, jonka päällä voit näperrellä rullat. 

Upota riisipaperi veteen, varmista että se kastuu tasaisesti joka puolelta. Anna sen liota noin 15 sekuntia, kunnes se on täysin pehmeä. Nosta se varovasti pois vedestä ja levitä se varovasti auki lautaselle. Asettele täyteainekset kerroksittain hieman paperin keskikohdan alapuolelle, noin reilu ruokalusikallisen verran kutakin. Itse tykkään aloittaa porkkanasta ja toisesta yrtistä ja lopettaa nuudeleihin ja pähkinöihin, näin ne näkyvät kivasti riisipaperin läpi. Täytteiden oikean määrän oppii nopeasti enimmäisen rullan kasattuaan.


Taita riisipaperin sivut mahdollisimman tiukasti täytteiden päälle koko sivujen mitalta. Ajattele, että aloitat tekemään lahjapaketin ensimmäisiä taitoksia. Tämän jälkeen rullaa koko paketti mahdollisimman tiukasti kohti ulommaista reunaa. Reuna kiinnittyy rullaan nopeasti. Siirrä tarjoiluastialle ja valmista samaan tyylliin loputkin rullat. Leikkaa rullat halutessasi puoliksi tai jätä kokonaisiksi. Tarjoile dippien kera. Rullat eivät pidä säilytyksestä, joten ne on parasta ahmia kaikki heti.

2 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Heei! sun blogi on ihan uusi mulle. Facebookista eksyin tänne, kun toi sun ihana bataattiburgeri löytyi jalotofun jakamana. Jään seuraajaksi :)

Unknown kirjoitti...

Ja nyt mäkin pääsin lukemaan sun blogiasi, pysyn myöskin kuulolla! :)